"Kauan olette viipynyt surukseni, mutta nyt tulette tarpeelliseen hetkeen, sir Miles. Hakatkaa nyt tämä roistoväki palasiksi!"
KOLMASKOLMATTA LUKU.
Prinssi vankina.
Hendon pidätti nauruaan ja kumartui alaspäin ja kuiskasi kuninkaan korvaan —
"Hiljaa, hiljaa prinssi, käyttäkää kieltänne varovaisesti — eli oikeammin: älkää käyttäkö sitä ollenkaan. Luottakaa minuun — lopussa kiitos seisoo." Sitten lisäsi hän itsekseen: "Sir Miles! Olinhan, Jumala nähköön, kokonaan unohtanut olevani ritari! Herra Jumala, kuinka merkillistä sentään! Millä itsepänttäisyydellä hän pitää muistissaan tuota hullunkurista aatosta! — — Tyhjä ja höperö titteli on minun, ja kuitenkin on se jotakin, että olen sen ansainnut. Sillä minusta on se enemmän kunniakasta, että miestä pidetään ritarina hänen unelmainsa ja varjojensa valtakunnassa, kuin jos häntä katsottaisiin liian alhaiseksi tullakseen kreiviksi muutamissa tämän maailman todellisissa kuningaskunnissa."
Suljettu kehä aukeni päästääkseen sisään poliisikonstaapelin, joka nyt lähestyi valmiina laskemaan kouransa kuninkaan olkapäähän, kun Hendon keskeytti —
"Hiljaa, hyvät ystävät! Pois käsi — hän tulee kyllä mukaan. Minä takaan sen. Näyttäkää vain tie, me seuraamme."
Poliisimies kävi edellä vaimon ja hänen käärynsä kanssa. Miles ja kuningas seurasi, ihmisjoukko kantapäissään. Kuningas tahtoi kapinoida mutta Hendon sanoi hälle matalalla äänellä —
"Malttakaa mielenne, sire — teidän lakinne ovat teidän oman kuningasvaltanne terveellistä hengitystä. Jos nyt niiden juuri niitä vastustaa, niin miten sitten oksat niitä kunnioittaa? Nähtävästi on yksi näitä lakeja rikottu. Kun kuningas on taas omalla valtaistuimellaan, voipiko se koskaan loukata häntä, jos hän muistaa, että hän, ollessaan näennäisesti yksityisenä henkilönä, antoi lainkuuliaisesta kuninkaan vajota kansalaiseksi ja alistua lain valtaan?"
"Te olette oikeassa, älkää puhuko enää. Te saatte nähdä, että mitä Englannin kuningas vaatii alamaisen kärsivän lailta, sen hän itsekin tahtoo kärsiä, niinkauan kuin hän alamaisena on".