— Istukaa alas! Mitä aijotte tehdä?
— Mitäkö tehdä? Meidän täytyy rientää hänen luokseen. Meidän…
— Te ette tee mitään sentapaista, te olette jo tehneet tarpeeksi vahinkoa yhden päivän osalle. Aijotteko tuhlata koko rikos- ja mielettömyysvarastonne yhdellä ainoalla arvanheitolla? Istukaa alas, sanon minä. Minä olen järjestänyt niin että hän saa nukkua, sillä sitä hän tarvitsee; jos te häiritsette häntä saamatta minulta siihen lupaa, niin lyön aivot päästänne — jos teillä niitä on.
He istuivat paikoilleen huolestuneina ja loukkaantuneina, mutta tottelivat kuitenkin hänen käskyään. Lääkäri jatkoi:
— Niin, nyt tahdon saada selityksen tähän. He tahtoivat selittää minulle kaikki — ikäänkuin eivät jo olisi olleet tarpeeksi liikutuksissaan. Te tiesitte käskyni; kuinka te uskalsitte mennä tuonne sisälle ja saada aikaan semmoisen touhun?
Hester katsoi anovaisesti Hannahiin, Hannah loi rukoilevan silmäyksen Hesteriin — ei kumpikaan halunnut tanssia tämän jyrisevän musiikin tahdissa. Tohtori tuli heille avuksi. Hän sanoi:
— Alota Hester!
Nypistellen suuren huivinsa poimuja, katseensa lattiaan luotuna, sanoi Hester arasti:
— Emme olisi olleet tottelemattomia mistään jokapäiväisestä syystä, mutta tämä oli mitä painavinta laatua. Se oli velvollisuus. Ja kun velvollisuus on kysymyksessä, silloin ei ole valitsemisen varaa; silloin täytyy jättää syrjään kaikki vähemmän tärkeät seikat ja täyttää se. Meidän täytyi jättää Helen äitinsä tuomittavaksi. Hän oli näet valehdellut.
Tohtori tutki häntä tarkasti muutaman silmänräpäyksen ajan ja näytti etsivän johtolankaa jostain aivan käsittämättömästä; sitte huudahti hän rajusti: