— Kaikki tyyni! huudahtivat molemmat naiset yhtähaavaa.
Tohtorin silmissä välähti ja hän sanoi painavasti:
— Te olette todellakin juuri niitä oikeita, te vanhat pyhäinjäännökset! Ja te saatte tehdä niin paljon kuin voitte, sillä ei löydy ketään tässä kaupungissa teidän vertaisianne sellaisissa taivaallisissa laupeudentöissä, mutta te ette voi tehdä kaikkea ja olisi rikos antaa teidän sitä tehdäkään.
Ne olivat suuria arvolauseita, kultaisia arvolauseita, kun ne tulivat sellaisesta lähteestä, ja se tuullutti pois melkein kaiken harmin noiden vanhojen kaksosten sydämistä.
— Teidän Tillynne ja minun vanha Nancyni saavat huolehtia lopusta — ne ovat hyviä sairaanhoitajattaria molemmat, valkoisia sieluja mustien naamarien takana, valppaita, rakastavaisia, helliä — juuri sellaisia kuin sairaanhoitajattaren tulee olla! — ja täysin kokeneita valehtelijoita jo pikku lapsesta saakka. — Kuulkaa nyt, pitäkää tarkoin silmällä Heleneä; hän on sairas ja tulee yhä sairaammaksi.
Tantit näyttivät hämmästyneiltä ja epäluuloisilta ja Hester sanoi:
— Mitä se merkitsee? Tuskin on kulunut tuntia siitä kun te sanoitte, että hän on terve kuin pähkinä:
Tohtori vastasi tyyneesti:
— Minä valehtelin.
Naiset kääntyivät suuttuneina häneen päin ja Hannah sanoi: