— Ahaa, sanoi hän, se on Smithin lurjus Viisaudentulivuoresta — häntä minä odotin jo eilen.
Ja hän tempasi revolverin vyöstään ja ampui. Smith kaatui; kuula oli sattunut pohkeeseen. Laukaus johti väärään Smithin oman tähtäyksen, sillä hän aikoi juuri laukaista toisen kerran, ja hän haavotti tuntematonta. Se olin minä. Minulta ammuttiin ainoastaan yksi sormi.
Sitte jatkoi päätoimittaja pyyhkimistään ja lisäilemistään. Juuri kun hän oli lopettanut korjailemisen, tuli käsipommi alas uuninpiipusta ja räjäytti tuhansiksi palasiksi koko uunin. Se ei kuitenkaan saanut aikaan mitään muuta vahinkoa kuin että muuan uuninsirpale katkasi minulta pari hammasta.
— Tuo uuni on nyt vallan kelvoton, sanoi päätoimittaja.
Minä sanoin, että hän oli oikeassa.
— No, se on samantekevä — sitä ei tarvita tällaisella ilmalla. Minä tunnen miehen, joka sen teon teki ja kuittaan sen kyllä hänelle. Kas niin, näin on kirjotettava sellaisesta aineesta…
Minä otin käsikirjotuksen. Se oli niin tuhrittu, pyyhitty ja korjailtu, ettei sen äiti olisi tuntenut sitä omaksi lapsekseen, jos sillä äitiä olisi ollut. Nyt kuului se näin:
"Tähkäpäitä Tennesseen lehdistä."
Kaksi kertaa viikossa ilmestyvän Maanjäristyksen piiskatut valehtelijat koettavat selvästi vieläkin syöttää jalolle ja ritarilliselle kansalle halpamaisia ja kurjia valheitaan yhdeksännentoista vuosisadan kunniakkaimpaan yritykseen, Ballyhack-rautatiehen nähden. Keksintö, että se aikoisi mennä Buzzardvillen nenän ohi, on syntynyt heidän omissa siivottomissa aivoissaan — tai paremmin sanoen siinä ravassa, jota he pitävät aivoinaan. He menettelevät viisaammin nielemällä tämän valheen, jos tahtovat pelastaa haisevat matelijarunkonsa hyvin ansaitusta kylvystä.
Se aasi Blossom Vapauden ukonnuolesta on taaskin täällä ja oleksii kuokkavieraana Van Burenin hotellissa.