Sitten rupes hän vapisemaan ja kalpenemaan ja Tom sanoi:
"No, mikä nyt on? Mikä sua vaivaa?"
Jim voi tuskin puhua, mutta hän sanoi kuitenkin:
"Tommi herra, ettähän pane pilikka? Onhan se niin?"
"En, en pane pilkkaa, ja s'on niin."
Jimiä pöyristi taas, ja hän sanoi:
"Sillonhan tää maanantai vois olla Viiminen Päivä, ja heill'
Englannissa ei olis mittään viimistä päivää, ja kuolleet ei nousis
hauoistaan. Me ei saa mennä keskivenettä pitemmäs, Tommi herra.
Huutakaa hän tänne! Meitin pittää pysyä siellä, ku — —"
Mutta nyt me yhtäkkiä nähtiin jotakin ja hypättiin ylös ja jätettiin kaikki jupakat ja katsoa tuijotettiin vain. Tom sanoi:
"Eikö s'oo — —" Hän läähötti ja sanoi sitten: "Joo, se on — niin totta kuin taivas! — s'on Valtameri!"
Nyt läähötettiin minä ja Jim myöskin. Me seisottiin siinä kuin härät, mutt' onnelliset härät, sill' ei ykskään meistä ollut ennen nähnyt mitään valtamerta tai oottanut sitä nähdä. Tom hän mekasteli: