Tom tuli tikkaille ja kapus ylöspäin kappaleen matkaa ja odotti minua; ja minun saatuani jalansijaa niissä, huusi hän Jimille, että antais mennä yläilmoihin. Mutta Jim oli saanut päänsä pyörälle ja sanoi unohtaneensa, miten piti menetellä. Silloin Tom kapus ylös kuin orava ja käski minun seurata; mutta leijona peto lähestyi päästäen hirveän ulvonnan joka harppaukselta, ja mun sääreni vapisit, niin etten uskaltanut nostaa toista, kun pelkäsin toisen lannistuvan allani.
Mutta Tom oli nyt laivassa, ja hän antoi pallon kohota vähäsen ja seisoa taas, niin pian kuin köysitikkain pää oli kymmenen tai kaksitoista jalkaa maanpinnasta. Ja siellä oli leijona, ja se hyrräs allani ja ulvoi ja hyppäs ilmaan tavotellen käpälillään tikkaita, ja nämä olit vain tuuman päässä sen kynsistä. Oli kerrassaan ihanaa olla niin, ettei se minuhun ulottunut — perhanan ihanaa, ja min' olin ilonen ja kiitollinen yheltä puolen, mutta minä pylleröin siinä aivan avutonna enkä pystynyt kapuamaan, ja sikspä olin toiselta puolen kovasti viheliäinen ja vaivanen. S'on harvoin kuin ihminen näin repiää kahtaalle, eikä sit' ole juuri matkittava.
Tom kysyi multa mitä hän tekis, mutt' en tiennyt. Hän kysyi, voisinko pysyä paikoillani, sillaikaa kun hän seilais turvalliseen paikkaan ja jättäis leijonan jälkeen mukamas. Minä sanoin, että kelpaishan koittaa, jos hän ei menis ylemmäs kuin miss' oltiin nyt, mutta jos hän menis korkeammalle, niin minä vissisti pyörtyisin ja putoaisin alas. Sitten sanoi hän: "Pidä kiinni lujasti!" ja antoi mennä.
"Älä kule niin kovaa", huusin mä, "mun päätäni huimaa."
Hän oli ajanut kuin leimaus. Nyt hän vajotti vähä, ja me soljuttiin sannan yli hitaammin, ja s'oli melkein kamalaa, sillä s'on vastenmielistä nähdä kapineiden luistavan ja liukuvan allansa tolla viisin, ihan ääneti.
Mutta pian kuului ääntä, sillä leijona meidät saavutti. Sen ulvonta houkutteli siihen muutkin. Te voitte nähdä niiden tulevan laukaten kaikilta haaroilta, ja pian oli siinä pari tusinaa ja ne näykkivät köysitikkaita ja naksahuttivat toinen toistaan; ja me pyyhkäistiin eteenpäin sannan yli, ja ne junkkarit tekivät voitavansa, jott'ei meiltä unohtuis se päivä; ja sitten tuli muutamia tiikereitäkin — kutsumatta, ja nekös vasta panit toimeen oikean mässäämisen.
Me nähtiin nyt, että meidän tuumamme oli hiiteen. Me ei voitu päästä niistä sillä vauhdilla, ja minä en voinut pysyä kiinni iankaikkisesti. Tom siis mietti vähäsen, ja niinpä keksikin hän uuden tuuman. Se oli tämä, että ammuttais yks leijona revolverilla ja sitten seilattais tiehemme, sillaikaa kun toiset tappelisit haaskasta. Hän pysähytti siis pallon ja ampui, ja sitten me seilattiin pois, tappelun ollessa tuimimmillaan, ja tultiin alas neljäsosa penikulmaa siitä, ja he auttoivat minua laivaan; mutta kun oltiin leijonain ulottuvista, olit ne allamme taas. Ja kun ne näkivät, että me todellakin oltiin mennyttä kalua mukamas ja että ne ei ulottuneet meihin, istuit ne lonkilleen ja tuijotit meitä niin nolona, että helposti voi arvata, miltä kannalta ne katsoivat asiaa.
KUUDES LUKU.
Minä olin niin kuitti, etten tahtonut muuta kuin makaamaan. Menin sentähden penkilleni ja oikasin siihen. Mutt' ei sitä saa nukuttua mokomassa uunissa kuin tässä; ja Tom komensi nousemaan yläilmoihin, ja Jim antoi pallon kohota. Ja tietäkää, sillä mahtoi olla voimaa sillä pallolla, kun se jaksoi nostaa kaikki nuo kirput, kun tulit mukanamme alhaalta, ja muistutit Tomille laulun: "Maijall' oli karitsa, joss' oli paljon kirppuja, ja aivan lumivalkeita." Mutta sitä ei olleet nämä. Nämä olit tuota ruskeaa sorttia — sitä sorttia, joilla aina on nälkä, eikä n'ole tarkkojakaan, sillä ne syövät pakanoita kristittyjen puutteessa. Missä vain on hiekkaa, niin tapaatte tuon linnun; mitä enemmän hiekkaa, sitä suurempi lauma. Tääll' oli hiekkaa vain, ja tulos sen mukaan. En koskaan ole nähnyt mokomaa mässäystä.
Meidän täytyi nousta virstan verta, tullaksemme sietävään ilmaan, ja sitten vielä toinen virsta, päästäksemme noista itikoista; mutta ruvettuaan palelemaan, hyppäsit ne ulos laivasta. Sitten me laskettiin taas virstan verta, ja siinä oli vilposta ja mieluista ja oikein hyvä olla, ja kohtsiltään olin mä reippaana jälleen. Tom oli istunut tuumissaan koko ajan, mutta nyt hän hypähti ylös kuin pistettynä neulalla ja sanoi: