"Etpä nähnyt, sanon minä, sillä siin' ei ollut mitään näkemistä."
Jim ällistyi, kun kuuli hänen haastelevan sillä viisin, ja rukoili hyvin viheliäisellä äänellä:
"Voi, Tommi herra, äläkää toki puhuko noin niin hirvittävällä hetkellä. Te hukkaatte sielunna, eik' yksistään omaa, vaan meiänki, minun ja Huckin — aivan niinkuin Anna Niiaksen ja Sufiiran. Olihan järvi siinä — mä näin sen yhtä selevään kuin näen teiän ja Huckin tällä hetkellä."
Minä sanoin:
"No, hänhän näki sen itse! Hänhän ensin sen näki. Siis — —"
"Niin no, Tommi herra, niinhän s'on. Mitä kiistelettä vastaan?
Nähtiinhän sen joka sorkka, ja sehän toi'staa että s'oli siinä."
"Todistaa! Miten se voi sitä todistaa?"
"Samalla viisin kuin käräjissä tai missä hyväns, Tommi herra. Yks ihiminen voi olla päissään tai nähä unta tai jottain sinneppäin, ja hän saattaa erehtyä, kakski voi toisinaan nähä hullusti; mutta sen mä sanon, että kun kolome näkkee yhen asian joko päissään tai selevinä, niin se myös on olemassa. Siit' ei pääse mihinkään, ja sen te kyllä tiiätte, Tommi herra."
"Sitä en mä tiedä. On olemassa neljäkymmentä tuhatta miljoonaa ihmistä, jotka näkee auringon liikkuvan taivaan toisesta päästä toiseen jokikinen päivä. Todistaako se ett' aurinko tekee sen?"
"Tietysti se sen tekkee. Muuten ei, piru viä, oo tarpeen sitä to'istaa. Näkkeehän sen hullukin. Tuossa se tulloo nyt seilaten taivaalla, kuten ennenki."