Ja hän lähti matkaan noiden sadan kameelin kanssa ja jätti tuon mies paran kömpimään paikasta paikkaan erämaassa, loppupuolen ijästään, köyhänä ja kurjana ja ilman ystävittä.
Jim sanoi tuon jutun jääneen hyväks läksyks hänelle.
"Niin", sanoi Tom, "samalla viisin kuin niin monet muut läksyt. Niist' ei ole mitään hyötyä, sillä sama juttu ei tule toistamiseen samalla tavoin — sit' ei se voi. Kun Hen Scovil romahti alas korsteinista ja taitti selkänsä elinajakseen, sanoit kaikki ihmiset, että siinä häll' oli läksy! Mikä läksy? Mitä hyötyä häll' olis siitä? Eihän hän enää voinut kavuta korsteeneissa, eikä häll' ollut toista selkärankaa taittaakseen."
"Mutta s'on sitteki totta, Tommi herra, että sit' oppii kokemuksesta.
Sanoohan raamattu, että mitä pirua sull' oli siellä tekemistä."
"Jaa, min' en väitä ettei joku asia voi olla meille läksyks, jos s'on asia joka voi tapahtua kaks kertaa aivan samalla lailla. Löytyy niitä paljokin semmosia asioita, ja ne kasvattaa meitä — sitä sanoi Abner setä aina; mutta löytyypä neljäkymmentä miljoonaa sitä toista sorttia — sitä sorttia, näette, jok' ei voi tapahtua kaks kertaa samalla lailla — ja niistä ei ole mitään todellista hyötyä; ne ei oo opettavaisia enempää kuin isorokko. Kun se on tarttunut meihin, ei siitä ole mitään hyötyä, että me ruvetaan tuumaamaan, että se rokotus ei kenties olis ollut niin hullua, eikä siit' ole mitään hyötyä, että m'annetaan rokottaa ruumistamme perästäpäin, sillä m'ei tulla isoonrokkoon muuta kuin kerta. Mutta toiselta puolen Abner setä sanoi, että ihminen, joka kerran mukamas oli repinyt härkää hännästä, oli oppinut kuus tai seitsemänkymmentä kertaa enemmän kuin ihminen, jok' ei ollut tehnyt sitä, ja hän sanoi, että ihminen, joka kerran mukamas oli koettanut kantaa kotia kissaa hännästä, oli saanut tiedot, joista häll' oli aina oleva hyötyä, ja jotk' ei koskaan kävis hälle hämäräks. Mutta sen mä sulle sanon, Jim, että setä Abner ei tykännyt ihmisistä, jotk' aina kokee kaivaa läksyn joka asiasta, kun tapahtuu, olkoon sitte niin että — —"
Mutta Jim oli nukkunut. Tomia vähän hävetti, sillä — niinkuin tiedätte — on ihminen semmonen, ett' aina tuntee olevansa pahoilla mielin kun on puhunut hyvin koreasti — ja luulee toisen ihmisen häntä ihmettelevän, ja tämä toinen onkin nukahtanut. Tietysti hänen ei olisi pitänyt antaa valtaa Nukkumatille, sillä s'on niinkuin huonoa, mutta mitä makeammin joku ihminen puhuu, sitä varmemmin antaa se unta, ja kun oikein ajattelee asiaa, ei se ole kummankaan syy erikseen — molemmat kaipaa läksytyksen.
Jim rupes kuorsamaan — ensiks lievästi ja lempeästi, sitten tuli pitkä raapotus, sitten lujempi ja vahvempi, sitten puolitusinaa hirvittäviä hirrenvetoja, aivan kuin viimeinen vesi imeytyy reiästä kylpyammeessa, sitten samallainen taas suuremmalla voimalla ja muutamilla ähkyvillä ja puhisevilla äänillä, ikäänkuin lehmä vetelee viimeistä henkeänsä, ja kun ihminen on tullut siihen tilaan, niin on hän paraimillaan ja voi herättää miehen, joka nukkuu lähimmässä mökissä kauhallinen morfiinia mahassaan, mutta hän ei voi herättää itseänsä, vaikka tuo hirveä hölinä ei ole kuin kolme tuumaa hänen omista korvistaan. Ja sepä juur on kummallisin asia maailmassa — tykkään mä. Mutta raappikaappa tulta tulitikulla sytyttääksenne kynttilän, niin se vähäpätönen mäiskäys herättää hänet. Minä tahtosin tietää syyn siihen, mutta en voi sitä löytää, vaikka kuinka kokisin. Jim hän hälytti koko erämaan ja houkutteli paikalle elukoita monen penikulman päästä ottamaan selkoa, mitä peevelin mellakkaa tuol' ylhäällä pidettiin; ei ollut siinä yhtään, jok' olis ollut niin lähellä mölinää kuin hän, ja kuitenkin oli hän ainoa luotu kappale koko luomakunnassa, jok' ei tullut häirityks siitä. Me huudettiin häntä ja pidettiin elämää — ei siitäkään ollut mitään apua; mutta heti kun tuli pieni pikkunen kuiskaus, jok' ei ollut tavallista sorttia, niin heräs hän, kun heräskin. Ei, hyvät ihmiset! min' oon ajatellut sitä kauvan, ja niin on Tomkin, mutta ei, tuhat vieköön, sitä saa selville, miks kuorsaaja ei voi kuulla omaa kuorsaamistaan.
Jim sanoi, ettei hän ollut nukkunut; hän oli vain vähä torkkunut mukamas, voidaksensa kuunnella sitä paremmin.
Tom sanoi, ettei kukaan häntä syyttänytkään siitä.
Silloin näytti hän siltä kuin olis toivonut, ettei olis sanonut mitään mukamas. Ja hän tahtoi päästä tuosta jutusta, sillä hän alkoi haukkua kameelinajajaa, aivan kuin joku ihminen tekee, kun hänt' on pantu pussiin jostakin ja hän mielii ammentaa kiukkunsa jonkun toisen niskoille. Hän rusikoitsi kameelinajajaa mitä hartaimmin, ja minun täytyi myöntää, ja hän kiitti kiittämistään dervishiä ja siinäkin mun oli pitäminen hänen puoltaan. Mutta jo sanoi Tom: