"Tullin tähen."
Minä en tuota oikein ymmärtänyt eikä Jimkään. [Kasvaneina Amerikan sisämaan moukkaväessä ovat he tuskin kuulleet tullista puhuttavankaan. Suom.] Minä sanoin:
"Mitä se tulli oikeastaan on, Tom?"
Hän sanoi:
"Tulli on jonkimmoinen taksa eli vero. Kun tullaan jonkun maan rajalle — se on: sen syrjälle — niin siell' on heti tullitalo, ja hallituksen virkamiehet tulee ja koperoi ja nuuskii kapineissanne ja panee teidät maksamaan niistä runsaan maksun, jota he sanovat tulliks, ja ellette voi maksaa, niin vievät he ilman armotta hiekkanne. He mukamas ottavat tavaranne 'takavarikkoon', mutta s'on tyhjää koreilemista; he ryöstävät sen, — niin juur he tekee. Jos me koitetaan viedä kotiin tämä hiekkamme ja mennään tätä kurssia, niin me saatais kiivetä monen tuommosen aidan yli, kunnes oltais ihan väsyksissä — rajasta rajaan — Egyptin, Araabian, Hindostaanin ja niin poispäin — ja joka paikassa he tulisivat laskuineen; ja näettehän siis aivan selvästi, ettei me voi mennä sitä tietä."
"Niin no, Tom", sanoin minä, "mutta voidaanhan me huilata suoraan yli heidän vanhojen rajojen. Ota hiiri hännästä kiinni!"
Hän katsoi ikäänkuin surren minuun ja sanoi sitten hyvin juhlallisesti:
"Huck Finn, oliskos se mielestäs rehellistä?"
Minä vihaan tuommosia äksänpäksiä. En haastanut mitään. Hän jatkoi:
"Mutta toinen tie on meiltä suljettu myös. Jos me mentäis takasin samaa tietä kuin m'ollaan tultu, niin on meillä yhtäkaikki tullitalo Newyorkissa, ja se on pahempi kuin kaikki nuo muut yhteen, sen lastin tähden, joka meill' on."