"Ja me tullaan takasin ja tuuaan enemmän hiekkaa ja taas me tullaan takasin ja tuuaan hiekkaa ja niin poispäin, aina kunnes m'ollaan ajettu sinne koko Erämaa ja myyty se, eikä siitä koskaan tule mittään rettelöitä myöskään, sillä me otetaan patentti sen päälle."
"Voi taivas!" sanoin minä, "me tullaan rikkaaks kuin Korsus vainaja, vai mitä, Tom?"
"Niin — kuin Kroisos, tarkotat sä. Ajatteleppas, tuo dervishi meni tuohon pieneen kumpulaan noutaaksensa sieltä koko maailman aarteet, eikä tiennyt rahtuakaan siitä, että hän kävi tallustaen niiden päällä tuhannen penikulman taipaleella! Hän oli sokeampi kuin miks hän teki kameelinajajan."
"Tommi herra, kuinkahan paljo meistä tulloo?"
"En tie vielä oikein. Se on räknättävä, eikä se olekkaan helpoin työ, sillä tääll' on hiekkaa yli neljä miljoonaa neliöpenikulmaa, ja kymmenen senttiä pullo."
Jim oli jo hirveästi kiihkossaan, mutta miten lienee ollut, kävi hän vähitellen vähä maltillisemmaks ja sanoi viimein:
"Tommi herra, me ei voia hankkia noita kaikkia pulloja — kuninkaallakaan ei olis siihen varaa. S'on parempi, ettei me koitetakkaan ottaa koko tätä Erämaata, Tommi herra — noi pullot veis meiät konkurssiin."
Tominkin into lauhtui nyt, ja mä luulin pullojen olevan siihen syynä, mutt' ei ne sit' olleet. Hän istui siinä funteeraten ja tuli yhä pitemmäks naamaltaan. Ja viimein sanoi hän:
"Se ei kelpaa, pojat; meidän täytyy siitä luopua."
"Minkätähen?"