"Kotona se maksaa neljäsosa dollaria tynnöri, ja on kai meitillä sitä kakskymmentä tynnörii, vai mitä? Paljonkohan se tekis?"
"Viis dollaria."
"Voi pentele sentään, Tommi herra, luistetaan täältä kottiin tuossa paikassa! Sehän on jo puolitoista dollarii mieheen, vai mitä?"
"On kyllä."
"Sehän on helepointa tulla leiville, mitä minä tiiän. Tulihan hiekka kuin satamalla, eikä m'oo tehty työtä tään taivaallista päästäksemmä siihen kiinni. Antakaa huilata, Tommi hyvä herra, antakaa mennä!"
Mutta Tom tuumas ja räknäs moisella kiireellä, ettei hän kuullut mitä toinen sanoi. Mutt' yhtäkkiä lausui hän itse:
"Viis dollaria — hui hai! Sen mä sanon, ja kuulkaa se nyt: tämä hiekka maksaa —- se maksaa, älkääppäs nyt — se maksaa hirvittäviä summia."
"Mitä meinaatta, Tommi herra? Puhukaa, puhukaa, Herran tähen."
"Joo, heti kun ihmiset saa tietää, että s'on ihan puhdasta hiekkaa puhtaasta Saharan Erämaasta, niin he tulevat kuin puolihulluiks, saadakseen siitä vähäsen; ja sitä he panee pieniin pulloihin, pitääkseen hylly pöydällään, ja liisteröi nimilipun päälle — harvinaisuuden merkiks. Mitä meidän tulee tehdä, on se, että me kaadetaan hiekkamme pieniin pulloihin ja sitten seilataan ristin rastin pitkin Yhdys-Valtoja ja kaupustellaan pullojamme kymmeneen senttiin kappale. Meill' on hiekkaa ainakin kymmenestä tuhannesta dollarista tässä paatissa."
Minä ja Jim oltiin räjähtää ilmaan ilosta ja riemusta ja ruvettiin hoilaamaan herranjestaa ja hoiottamaan; ja Tom sanoi: