"Niin totta kun minä elän!"
"Ja sitten puhuitte te yhtä ja toista haraamisesta joessa, ja että hautaiset olivat pidettävät Pyhänä ja sitten syleili ja itki vanha rouva Harper, ja niin läksi hän pois."
"Aivan niin se tapahtui! Aivan niin se tapahtui, niin totta kuin minä istun tällä paikalla. Tom sinä et olisi voinut tarkemmin kertoa sitä, jos olisit nähnytkin! Ja sitten, mitä? Jatka, Tom."
"Sitten oli minusta, kuin olisit rukoillut edestäni — ja minä voin nähdä sinut ja kuulla joka sanan kuin sanoit. Ja sinä menit nukkumaan, ja minä olin niin ikävissäni, että otin erään sykomori-tuohen kappaleen ja kirjoitin sille, 'me emme ole kuolleet — me olemme vaan merirosvoina', ja panin sen pöydälle kynttilän viereen! ja sinä näytit niin hyvältä nukkuessasi, että minusta oli kuin olisin mennyt ja kuukistaunut ylitsesi ja suudellut sinua huulille."
"Teitkö sen, Tom, teitkö? Ainoastaan sentähden annan minä sinulle juuri kaikki anteeksi." Ja hän syleili poikaa voimakkaimmalla syleilyllänsä, joka vaikutti, että poika tunsi itsensä kaikkein suuremmaksi rakkariksi koko maailmassa.
"Se oli kauniisti tehty, vaikk'ei se ollutkaan muuta kuin — unta", sanoi Sid itsekseen, juuri niin kovalla äänellä, että se kuului.
"Ole ääneti, Sid! Se, jonka tekee unessa, on juuri se, jonka tekisi valveellakin. Tässä on yksi suuri kulta-omena, jonka olin kätkenyt sinulle, Tom, jos vielä kerran löytyisit — mene nyt kouluun. Minä kiitän Jumalaa, meidän kaikkein Isää, että sain sinut takaisin, joka on pitkämielinen ja laupias kaikille niille, jotka uskovat Hänen päällensä ja pitävät hänen käskynsä; vaikka Taivas tietköön, minä en ole ansainnut sitä, vaan jos ainoastaan ansion-alaiset saisivat osan Hänen siunauksestansa ja Hänen auttavaisesta kädestänsä, joka taluttaa meidät ohdakkeisten paikkain läpi, niin ei moni kuunaan hymyileisi täällä maan päällä, tai menisi Hänen lepoonsa, kun tuo pitkä yö tulee. Menkäät nyt Sid, Mary ja Tom — joutukaat — te olette estäneet minua jo kyllin kauan."
Lapset läksivät kouluun, ja vanha rouva meni Joe Harper'in äidin luokse kukistamaan hänen realismiansa eli asianlaisuuttansa Tom'in merkillisellä unella. Sid oli kovin viisas sanomaan ajatustansa, joka hänellä oli mielessään kotoa lähteissään, ja joka oli:
"Ei, älä koetakaan — unta, niin pitkää kuin tämä, ilman erhetyksittä!"
Mikä uros Tom'ista nyt oli tullut! Hänen käyntinsä ei ollut enää tanssiva ja laukkaava, hän liikkui nyt kerskuvalla arvokkuudella, niinkuin merirosvo ainakin, joka tiesi että kaikki katselevat häntä. Ja niin se olikin; hän ei koetellutkaan olla niin kuin ei olisi nähnyt silmäyksiä ja kuullut muistutuksia, hänen sivukäydessänsä, sillä ne olivat ruokaa ja juomaa hänelle. Poikia, pienempiä kuin hän, seurasi häntä pareittain kintuilla, ylpeillen siitä, että saivat näyttäytyä hänen seurassansa. Hän kulki edellä, ikäänkuin rummunlyöjä juhlasaaton edellä, tai elehvantti, joka kuljettaa menaseria kaupunkiin. Hänen kokoisensa pojat eivät olleet tietävinänsä hänen poissa olostansa, vaan kateus kalvoi heitä kumminkin. He olisivat antaneet vaikka mitä, jos olisivat saaneet hänen mustanpuhuvan, päivettyneen hipiönsä ja loistavan maineensa; ja hän taas puolestaan ei olisi myönyt niitä, vaikka olisi saanut cirkuksen.