Tuo juhlallinen neljäs päivä Heinäkuutakin oli tavallansa onnetoin, sillä silloin satoi ankarasti; sentähden ei ollutkaan yleistä juhlakulkua, ja tuo suurin mies koko maailmassa (Tom'in ajatuksen mukaan), Herra Bentor, todellinen Yhdysvaltain Senatori, ei ollutkaan viidenkolmatta jalan pituinen, ei edes sinne päinkään; sekin siis suuri erhetys.
Eräs cirkus-joukko tuli. Pojat näyttivät cirkusta kolme päivää sen jälkeen niinimatoista tehdyssä teltissä — sisäänpääsymaksu: kolme nuppineulaa pojilta, kaksi tytöiltä — vaan sitten lopetettiin cirkusleikki.
Eräs pääkalloista povaaja ja magneetilla-nukuttaja tulivat — ja menivät taas, jättäen kaupungin jälkeensä vielä uneliaammaksi ja ikävämmäksi kuin koskaan ennen.
Joitakuita lasten-kestiä pidettiin, vaan ne olivat harvat ja herttaiset, niin että ne tekivät väliajat vielä ikävämmiksi.
Becky Thatcher oli matkustanut kotiansa Constantinopeliin, viettämään koulu-lupaa vanhempiensa luokse — niin että elämässä ei löytynyt yhtään kirkkaampaa puolta.
Tuo kauhea murha-salaisuus matkaansaattoi pitkällisen kivun. Se oli kuin koi, yhtä pitkällinen kuin kipeä.
Sitten tuli tuhka-rokko.
Kaksi pitkää viikkoa makasi Tom vankina, kuolleena maailmalta ja sen tapauksilta. Hän oli hyvin kipeä ja kaikesta välinpitämätöin. Kun hän viimein pääsi taas jaloillensa, ja heikkona kulki kaupungin läpi, oli surullinen muutos tapahtunut kaikessa ja kaikkein kanssa. "Hengellinen liikutus" oli tapahtunut, ja kaikki ihmiset olivat tulleet "herätetyiksi;" ei ainoastaan täysikasvuiset, vaan myöskin pojat ja tytöt. Tom kulki ympäri kaupunkia epäilevällä toiveella, löytääksensä yhtä ainoaa siunattua, syntistä naamaa, vaan pettyi joka paikassa. Hän tapasi Joe Harper'in täydellä vauhdilla lukemassa Testamentia ja kääntyi suruissaan pois tästä mieltä liikuttavasta näöstä. Hän etsi käsiinsä Ben Rogers'in ja tapasi hänen suuri vakka kainalossa täynnä herätyskirjoja, joita hänen piti lähteä jakelemaan köyhille. Hän tapasi Jim Hollis'in, tämä huomautti häntä tuosta kalliista siunauksesta, joka oli siinä varoituksessa, kuin hänelle oli tullut osaksi tuhkarokossa. Joka poika jonka tapasi lisäsi hänen alakuloisuuttansa varmaankin leiviskällä; ja kun hän viimein, epätoivon alaisena, etsi pelastusta Huckleberry Finn'in helmassa ja tuli vastaan otetuksi raamatun lauseella, musertui hänen sydämensä, ja hän hiipi kotia sänkyynsä, huomaten, että hän oli ainoa koko kaupungissa, joka oli kadotettu, ijankaikkisesta, ijankaikkiseen.
Tänä yönä raivosi kauhea ukon-ilma. Hän veti peitteen päänsä yli ja odotti pelolla ja vavistuksella perikatoansa; sillä hän ei epäillyt vähääkään, ett'ei tämä jyräkkä tarkoittaisi häntä. Hän luuli koetelleensa taivaan pitkämielisyyttä kovin kauan, josta tämä nyt oli seuraus. Hän olisi pitänyt sitä suurena sekä kunnian että ampuma-aineiden tuhlaamisena, jos lutikkata tappaissa olisi käytetty tykki-patteriaa, vaan hän ei huomannut mitään mahdottomuutta noin juhlallisen myrskyn toimeen-panossa maan poistamiseksi noin vähäpätöisen hyönteisen jalkain alta, kuin hän itse oli.
Vähitellen alkoi myrsky lakastua ja kuoli viimein kokonaan, täyttämättä tarkoitustansa. Pojan ensimäinen ajatus oli kiitollisuus ja päätös tehdä parannus. Vaan hän päätti kummikin odottaa — ehk'ei tuollaista myrskyä enää tulisikaan.