"Kuka niitä kätkee sinne?"
"No, rosvot, luonnollisesti — kenenkäs muun sinä luulet?
Pyhäkoulun-johtajainko?"
"En minä tiedä. Jos ne olisivat minun, niin en kuunaan kätkisi niitä; minä antaisin niiden huilata ja lystäileisin."
"Niin minäkin; vaan ryövärit eivät tee niin, he kätkevät ne aina, ja heittävät ne sinne. Eivät he ai'o tehdä sitä, vaan he unhottavat tavallisesti merkit, tai kuolevat he. Kaikissa tapauksissa makaavat ne pitkät ajat siellä ja ruostuvat; ja aikain kuluttua löytää joku vanhan, kellastuneen paperin, jossa seisoo miten merkit löydetään — paperin, joka kestää tutkia viikko-kauden, sillä siinä on parhaastaan merkkiä ja hyroglyfiä."
"Hyro — mitä?"
"Hyroglyfiä — kuvia ja ukkoja, ymmärrätkös, jotka eivät merkitse niin mitään."
"Onko sinulla tuollainen paperi?"
"Ei."
"No, mitenkäs sinä sitten ai'ot löytää merkit?"
"Min'en tarvitse mitään merkkiä. He kätkevät aina aarteet semmoisen huoneen alle, jossa kummittelee, tai jollekulle saarelle, tai jonkun mädänneen puun alle, joka pistää maasta ylös. Hyvä, me olemme jo kerran koettaneet Jackson'in saarta, ja me voimme koettaa sitä vielä kerran, milloin hyvänsä; sitten on meillä vanha kummituslinna tuolla 'koukussa,' ja joukko mädänneitä puita — sadottain niitä."