"Tiirikka-nyytin — vaan, mikä sinulla on?"
Huck vaipui paikallensa, hiljaa läähättäen, vaan syvään, sanomattoman kiitollisna. Wallisari katseli häntä totisesti ja uteliaasti — ja sanoi:
"Niin, tiirikka-nyytin. Se näyttää huojentavan sydäntäsi melkoisesti. Vaan miksi tulit sinä niin levottomaksi? Mitä luulit sinä meidän löytäneen?"
Huck oli taas pahassa pintehessä; tutkivat silmät olivat häneen kiinitetyt — hän olisi antanut vaikka mitä, kun olisi keksinyt aineen uskottavaan vastaukseen. Hän ei keksinyt mitään! Nuo tutkivat silmät tunkeutuivat aina syvemmälle häneen — hullu vastaus oli tarjona — hänellä ei ollut aikaa arvella, ja niin vastasi hän huolimatta, matalalla äänellä:
"Ehkä pyhäkoulukirjoja."
Huck-paran ei tehnyt mieli nauramaan, vaan vanhus nauroi, ja nauroi niin, että koko hänen ruuminsa tytisi kiireestä kantapäähän saakka, sitten sanoi hän, että tämmöinen nauru oli samaa kuin rahaa taskussa, siinä että se lyhenti paljon lääkärien rätinkiä. Sitten jatkoi hän:
"Poika parka, sinä olet kalvean ja riutuneen näköinen; sinä et voi ollenkaan hyvin. Ei siis kumma, jos olet vähän höperö ja pois tasapainosta. Vaan sä kostut kohta kyllä. Lepo ja uni tekevät sinut taas mieheksi, luulen mä."
Huck oli suutuksissaan siitä, että tyhmyydessään oli ilmaissut niin epäiltävän mielenpingoituksen, sillä niin pian kuin hän oli kuullut keskustelun lesken porras-puilla, oli hän heittänyt sen luulon, että tuo kapakasta kuletettu nyytti oli aarre. Kumminkin oli hän ainoastaan luullut, ett'ei se olisi aarre, eikä siis varmaan tiennyt sitä; sentähden oli ilmoittaminen löydetystä nyytistä liika suuri liikutus, jotta hän olisi voinut hillitä mielensä. Vaan kumminkin oli hän iloinen tästä pienestä sivu-seikasta, joka oli tapahtunut, sillä nyt oli hän aivan varma siitä, että nyytti ei ollut se nyytti, jonkatähden hänen levottomuutensa hävisikin, ja hän tunsi olevansa hyvin rauhallisella mielellä. Todellakin, kaikki näytti käyvän nyt toivon mukaan; aarre oli varmaankin vielä numero kahdessa, miehet saataisiin kiini ja vangittaisiin samana päivänä; hän ja Tom voivat nyt ensi yönä hakea aarteen ilman pelotta.
Juuri kun he olivat lopettaneet eineensä, niin naputti joku ovelle. Huck hyppäsi ylös ja etsei piilopaikkaa, sillä hänellä ei ollut ollenkaan halua edes kaukaisemmallakaan tavalla tulla sekoitetuksi viimeksi tapahtuneihin asioihin. Wallisari laski sisään useampia naisia ja herroja, heidän joukossansa myös Douglaan lesken, ja hän huomasi, että eri joukkoja kaupunkilaisia tuli mäkeä ylös, katselemaan porras-puuta tiellä.
Wallisarin täytyi kertoa yölliset tapaukset vieraille. Leski osoitti kiitollisuutensa hänelle pelastuksestansa.