Koko pitkän yön odotti kauppala uutisia; vaan kun viimein aamu koitti, niin ei tullut muuta sanomaa, kuin "lähettäkää lisää kynttilöitä ja ruokaa." Rouva Thatcher oli kuin mieletöin, ja täti Polly samoin. Tuomari Thatcher laittoi luolasta kehoituksia toivoon ja luottamukseen, vaan ne eivät saaneet nostetuksi todellista iloa.
Vanha Wallisari tuli kotia päivän valetessa, vaatteet talissa ja savessa ja muutoin aivan väsyksissä. Hän tapasi Huck'in vielä samassa sängyssä, johon oli jättänyt hänet, ja kovassa kuumeessa. Kaikki lääkärit olivat luolalla, jonkatähden Douglaan leski tuli hoitamaan sairasta. Hän sanoi tahtovansa hoitaa häntä paraansa mukaan, sillä, olipa poika hyvä tai huono, tai ei kumpikaan, niin oli hän Herran, ja ei niin mitään, joka kerran oli Herran, saanut jättää hoidotta. Wallisari sanoi Huck'issa olevan hyvän alun, ja leski sanoi:
"Se on varma se. Herran merkki! Sitä hän ei jätä panematta. Sitä hän ei tee koskaan. Hän panee sen johonkiin, kaikkiin olennoihin, jotka lähtevät hänen kädestänsä."
Varhain aamusilla alkoi väsyneitä mies-parvia tulla kaupunkiin, vaan vanhimmat jatkoivat vielä etsintäänsä. Muita uutisia ei voitu saada kuin se, että luolan kaukaisimmat ja ennen käymättömät paikat olivat etsityt läpeisin. Eräässä paikassa, kaukana siitä osasta, joka oli tunnettu, oli löydetty "Becky" ja "Tom" piirrettynä talikynttelin-noella kallio seinään, ja kohta sen vierestä rähjäytynyt nauhan kappale. Rouva Thatcher tunsi nauhan ja itki. Hän sanoi, että tämä olisi viimeinen muisto, kuin hänellä kuunaan tulisi olemaan lapsestansa, ja että tämä olisi kaikista kaikkein kalliin, sentähden kun lapsensa oli kantanut sitä juuri ennen kauheata kuolemaansa. Jotkut kertoivat, että silloin tällöin näkyi kaukaa tuikkava tuli, jolloin aina ilohuuto nousi luolassa, ja miehet juoksivat sitä kohti — vaan he havaitsivat aina pettyneensä. Lapset eivät olleet siinä; se oli aina jonkun etsijän kynttilä.
Kolme surullista päivää kului, ja kauppala vaipui toivottomaan tilaan. Kellään ei ollut halua mihinkään. Tuo satunnainen, juuri tehty keksintö, että isännällä raittiuden kapakassa oli viinaa talossa, vaikka hirvittävä seikka, sai tuskin yleisön pulsia nopeammin lyömään. Eräällä selvällä hetkellä otti Huck varovasti puheeksi kapakoista, ja kysyi viimein, himmeästi aavistaen pahinta, jos jotakin oli löydetty raittiudenkapakasta sen jälkeen, kuin hän oli kääntynyt tauti-vuoteelle?
"On", vastasi leski.
Huck hyppäsi istuilleen sängyssänsä, tuimasti tuiottaen:
"Mitä! Mitä se oli?"
"Viinaa! —. paikka on nyt suljettu. Rupea nyt maata, lapsi — sinä oikein säikäytit minua?"
"Sanokaa minulle vaan yksi seikka — yksi seikka — olkaa niin hyvä!
Oliko se Tom Sawyer, joka löysi sen?"