Paikalla jälkeen puolen päivän lainasivat pojat pienen venheen eräältä poissa olevalta porvarilta, ja läksivät heti matkalle. Kun he olivat useampia peninkulmia "Luola laakson" alapuolella, sanoi Tom:
"Kallion seinä on täällä yhden näköinen aina Luolalaaksosta saakka, näetkö — ei taloja, ei halkopinoja, ei muuta kuin pensaita. Vaan näetkös tuota valkoista pilkkaa tuolla ylhäällä, tuota, josta maa on vierynyt? Se on muuan merkistäni. Nouskaamme nyt maalle."
"Huck, siltä paikalta, jossa nyt seisot, voisit ongen vavalla ylettää siihen reikään, josta minä marrin ulos; koetas, jos voit nähdä sitä."
Huck tirkisteli joka paikkaan, vaan ei keksinyt mitään. Tom pistäysi ylpeästi erääsen väripuu-pensaasen ja sanoi:
"Tässä näet sen! Katsos, Huck, tämä on hauskin kuoppa koko maassa. Mutta älä vaan puhu tästä kellenkään. Minä olen aina toivonut päästä ryöväriksi, vaan minä tiesin, että minulla piti olla juuri tällainen luola, ja mistä löytäisin, siinä oli juuri temppu. Nyt meillä on se, ja nyt emme puhu tästä kellenkään muille kuin Joe Harper'ille ja Ben Rogers'ille — sillä luonnollisesti pitää meitä olla koko joukko ryöväriä, muutoin on se kovin köyhää. Tom Sawyers'in Ryöväri-joukko — kuuluu aivan hyvältä, vai mitä Huck?"
"Kuuluupa kyllä; Tom. Vaan keltä me ryöväämme?"
"Oh, keltä hyvänsä. Väjymistä sitä käytetään enin."
"Ja tappaa heidät."
"Ei, ei aina. Vangita heidät luolaan, kunnes maksavat lunnaat edestänsä."
"Mitä lunnaat ovat?"