"Viimeinkin on aarre meidän!" sanoi Huck kaivellen käsillänsä likasia rahoja. "Ajatteles, Tom, me olemme rikkaita nyt!
"Huck, minä olinkin aina siinä luulossa, että me sen löytäisimme. Se on vaikeata uskoa, vaan nyt se on meillä kumminkin varmaan! Vaan elkäämme menettäkö aikaamme tässä, mutta viekäämme se ulos. Annapas, kun koetan, jos jaksan nostaa arkkua."
Se painoi noin viisikymmentä naulaa. Tom jaksoi vaivalla nostaa sen, vaan ei kunnolla kantaa. "Tuon juuri arvasin", sanoi hän, "se näytti siltä kuin se olisi raskas, silloin kuin he kantoivat sen kummitushuoneesta — minä katselin sitä. Olipa hyvä, että otin säkit."
Kulta oli kohta säkkilöissä, ja pojat kantoivat sen risti-kallion luo.
"Hakekaamme nyt pyssyt ja ne muut kapineet," sanoi Huck.
"Ei, Huck, antaa niitten olla siellä. Ne ovat hyvät olemassa, kun alamme ryövätä. Pitäkäämme ne siellä koko ajan, ja pitäkäämme siellä juomakarkelommekin. Se on hyvin sopiva paikka pitää juomakarkeloita."
"Juomakarkelot, mitä ne on?"
"En minä tiedä. Vaan ryövärit pitävät aina juomakarkeloita, ja luonnollisesti pitää meidänkin pitää. Tule nyt Huck, me olemme jo olleet kauan täällä sisässä. Sitä paitsi on minulla nälkä. Kun pääsemme venheelle, pitää meidän syödä ja tupakoida."
He marrivat nyt esiin väripuu-pensaikosta, katselivat varovasti ympärillensä, havaitsivat ilman puhtaaksi, ja istuivat kohta syöden ja tupakoiden venheessä. Kun aurinko alkoi vaipua taivaan rannalle, työnsivät he venheen vesille ja lähtivät matkalle. Tom souti hämärässä pitkin rantaa iloisesti puhellen Huck'in kanssa, ja laski maalle kohta, pimeän tultua.
"Nyt Huck," sanoi Tom, "kätkemme rahat lesken halko-liiterin parveen, ja huomis-aamuna varhain tulemme lukemaan ja jakamaan niitä, sitten etsimme paikan metsästä, johon voimme ne kätkeä. Odota sinä tässä ja vartioi, niinkauan kuin minä juoksen hakemassa Ben Taylorin käsikärryt. Minä olen takaisin minuutin kuluttua."