Hän hävisi, ja tuli kohta takaisin kärryin kanssa, nosti säkit niille, peitti ne monjailla vanhoilla rätillä, ja lähti matkalle, vetäen kuormaa jälestänsä. Kun he tulivat Wallisarin talolle, seisahtuivat he lepäämään. Juuri kuin he alkoivat jatkaa matkaansa, tuli Wallisari ulos ja sanoi:
"Ohoi, kuka siellä?"
"Huck ja Tom Sawyer."
"Hyvä! Seuratkaa minua, pojat, kaikki odottavat teitä. No, joutukaa, eteenpäin mars; minä vedän kärryjänne. Oh hitto, eipä ne olleetkaan niin kepeät, kuin ne näyttivät olevan. Onko teillä kuormana tiiliä tai vanhaa rautaa?"
"Vanhaa rautaa," vastasi Tom.
"Minä arvasin sen; tämän kauppalan pojat menettävät aikansa ja vaivaavat itseänsä vanhan raudan romun etsimisessä, ansaitaksensa parikymmentä centiä valu-pajasta paljon ennemmin, kuin kunnon työssä, jossa saisivat puolta suuremman palkan. Vaan ihmisen luonto on nyt semmoinen. Kiiruhtakaa, kiiruhtakaa!"
Pojat tahtoivat tietää, miksi semmoinen kiiru oli.
"Älkäähän nyt olko siitä millännekään; saatte nähdä kunhan tulemme
Douglaan lesken luokse."
Huck, jota aina tähän saakka oli epäluulolla kohdeltu, sanoi peloissansa:
"Herra Jones, me emme ole tehneet mitään."