Wallisari nauroi.
"Vai niin, minä en ole varma siitä, poikaseni. Minä en ole varma siitä.
Etkös sinä ole lesken kanssa hyvä ystävä?"
"Olen. Hän on varsinkin kohdellut minua aina hyvästi."
"No hyvä, mitä sinä sitten pelkäät?"
Tähän kysymykseen ei Huck ennättänyt saada selville vastausta, ennenkuin jo havaitsi itsensä Tom'in kanssa puukatuksi lesken vieras-huoneesen. Herra Jones jätti kärryt porstuan eteen ja seurasi heitä.
Paikka oli juhlallisesti valaistu, ja kaikki ne, joilla vähänkin oli sanomista kauppalassa, olivat läsnä. Thatcher'in, Harper'in, Rogers'in, täti Polly, Sid, Mary, pastori, sanomalehden-toimittaja ja joukko muita oli siellä, itsekukin parhaissa vaatteissansa. Leski otti vastaan pojat niin sydämellisesti kuin tällaisia olennoita voi vastaan ottaa, sillä he olivat aivan taliset ja saviset. Täti Polly kävi tulipunaiseksi häpeästä, ja rypisti otsaansa sekä puisti päätänsä Tom'in tautta. Kumminkaan ei kukaan kärsinyt niin kuin pojat itse. Herra Jones sanoi:
"Tom ei ollut vielä kotona, niin ett'en luullut häntä löytävänikään; vaan sitten kompastuin hänen ja Huck'in päälle juuri ovellani, ja niin toin heidät tänne suurimmalla kiiruudella."
"Se oli oikein tehty," sanoi leski. "Tulkaat mukanani, pojat."
Hän vei heidät sänkykammariinsa ja sanoi:
"Peskäät ja pukeutukaat nyt. Tässä on kahdet uudet vaatteet — paidat, sukat, kaikki täydellisesti. Ne ovat Huck'in — ei, ei kiittämistä, Huck — herra Jones on ostanut yhden puvun, minä toisen. Vaan ne sopivat teille kummallekin. Pukekaat ne päällenne. Me odotamme — tulkaat sitten alas kuin olette tarpeeksi itseänne siistineet."