Ja niin edespäin, ja niin edespäin. Hän ampui salaisuutensa Huck'in osallisuudesta, tuossa yöllisessä seikassa, niin dramallisella ja juhlallisella tavalla kuin mahdollista, vaan se huomio, jonka se nosti, oli teeskennelty, eikä ollenkaan niin meluava, kuin se muussa tapauksessa olisi voinut olla. Kumminkin näytti leski jokseenkin suurta kummastusta, ja osoitti Huck'ia kohtaan niin paljon ystävyyttä ja kiitollisuutta, että Huck milt'ei unhottanut vaivaansa uusissa vaateisansa, syystä kun nyt joutui kaikkein katseltavaksi ja ylistettäväksi, jota oli aivan mahdotoin kärsiä.
Leski sanoi tahtovansa antaa kodin Huck'ille kattonsa alla ja kasvattaa hänet, ja sitten antaa hänelle rahasumman, jolla voisi alottaa pienen kaupan. Tom'in aika oli tullut. Hän sanoi:
"Huck ei tarvitse rahoja. Huck on rikas!"
Seurue voi niin ja näin pidättää itseänsä naurusta. Vaan äänettömyys oli vähän harmillinen. Tom katkasi sen:
"Huck'illa on rahaa. Te ette ehkä usko sitä, vaan hänellä on jokseenkin paljon. Te ette tarvitse nauraa; luullakseni voin näyttää teille ne. Odottakaahan silmänräpäys."
Tom juoksi ulos. Vieraat katselivat hämmästyksissänsä toisiansa ja heittivät kysyväisiä silmäyksiä Huck'iin, jonka kieli näytti olevan kiini lukittu.
"Sid, mikä Tom'illa taaskin on?" kysyi täti Polly. "Hän — no, minä en koskaan pääse selville hänen kanssansa. Minä en ole koskaan —"
Tom astui sisään, kantaen raskaita säkkiänsä, ja täti Polly ei lopettanut lausettansa. Tom kantoi keltaisen rahan paljouden pöydälle ja sanoi:
"Tuossa — mitä sanoin minä teille? Puolet ovat Huck'in, toinen puoli on minun!"
Jokainen äimistyi niin, ett'ei kyennyt edes huokumaan. Kaikki katsoa tuiottivat, eikä kukaan virkkanut mitään hetken ajalla. Sitten alkoivat he yhdestä suusta pyytää selitystä. Tom sanoi voivansa antaa sen, ja niin tekikin hän. Kertomus oli lavea, vaan kaikin puolin hauska. Kun se oli lopussa, sanoi herra Jones: