"Minä en tahdo rakastaa muita kuin sinua, Tom, enkä kuunaan ota miehekseni muita kuin sinut, vaan et sinäkään saa mennä naimisiin muiden kanssa kuin minun."
"Se on tietty. Luonnollisesti. Se on osa siitä. Ja aina, kun sinä tulet kouluun eli menet koulusta kotia, täytyy sinun kulkea minun kanssani, kun ei kukaan näe sitä — ja sinä valitset minut ja minä sinut lasten-tanssissa, sillä niin kihlatut aina tekevät."
"Sepä on hupaista. Minä en ole tuosta ennen tiennyt mitään."
"O, se on hyvin hauskaa! Kuin minä ja Amy Lawrence —."
Nuo kummastuneet silmäykset ilmoittivat Tom'ille erhetyksensä, hän äimistyi ja jäi äänettömäksi.
"Oo, Tom! Sinä et olekaan siis ensikertaa kihloissa!"
Lapsi alkoi itkeä. Tom sanoi:
"Älä itke, Becky. En minä ole hänestä enää millänikään."
"Kyllä sinä olet, Tom — sinä tiedät että sinä olet."
Tom koetteli laskea kätensä tytön kaulalle, vaan hän puukkasi sen pois, kääntyi seinään päin, eikä lakannut itkemästä. Tom koetteli uudelleen, lohdutuksen sanoja huulillansa, vaan samalla seurauksella. Silloin loukkautui hänen ylpeytensä, hän jätti hänet ja meni ulos. Hän seisoi vähän-aikaa ulkona, rauhatonna ja suutuksissaan, vähän väliin silmäellen ovea, toivossa että tyttö katuisi ja tulisi etsimään häntä. Vaan hän ei tullutkaan. Tom alkoi tulla rauhattomaksi, ja peljätä, että hänellä oli vääryys puolellansa. Hänen täytyi kamppailla kova riita rinnassansa, ennenkuin hän taisi suostua myönnytyksiin, vaan hän rohkasi luontonsa, ja meni sisään. Tyttö seisoi vielä nurkassa, itkeä tihuttaen, kääntyneenä nurkkaan päin. Tom'in sydän syytti häntä itseänsä. Hän meni hänen luoksensa ja jäi seisomaan, tietämättä mitä oikeastaan oli tehtävä. Viimein sanoi hän, epäillen: