"Vaan enhän minä voi sitä tehdä, kuin se ole kirjassa niin."
"Vai niin, vaan se on hävyttömästi sinulta. Hyvä että tiedät sen."
"No, jos sinä nyt niin tahdot, Joe, niin ole sinä munkki Tuck'ina, tai myllärinpoika Much'ina ja lyö minut kuoliaaksi nuijallasi, tai minä rupean Nottinghamin Sheriffiksi, ja sinä saat olla Robin Hoodina vähän aikaa ja tappaa minut."
Tämä ehdotus oli tyydyttävä ja tapaukset esiteltiin.
Vähän ajan kuluttua otti Tom taas Robin Hoodin roolin esitelläksensä, ja sai vuodattaa kaiken voimansa haavoistansa, joita eräs kelvoton ja kavala nunna hoiti. Viimein kuletti Joe, kuvaten suurta rosvojoukkoa, hänet pois ja pani jousen hänen heikontuneihin käsiinsä, jolloin Tom sanoi: "Johon tämä nuoli putoaa, siinä makaa Robin Hood-raukka haudattuna viheriäisen puun alla." Hän ampui nuolen, lankesi maahan ja olisi kuollut, vaan sattui kaatumaan muutaman viholaisen päälle, ja hyppäsi ylös kovin nopeasti ollakseen kuollut.
Pojat pukivat päällensä, kätkivät sota-aseensa, ja läksivät kulkemaan, surien sitä ett'ei löytynyt maanpakolaisia, ja aprikoiden sitä, mitä tuo niin suuresti ylistetty sivistys oli saanut heidän sijaansa. He sanoivat tahtovansa olla paljoa mieluukkaammin yhden vuoden rosvoina Sherwoodin metsässä, kuin ikänsä Yhdys-Valtain presidenttinä.
YHDEKSÄS LUKU.
Samana yönä kello puoli yhdeksän, lähetettiin Tom ja Sid yö-tiloilleen tavallisella ajalla. He lukivat ehtoorukouksensa, ja Sid oli kohta nukkunut. Tom makasi valveella ja odotti malttamattomalla mielellä. Kuin hän luuli jo päivän alkavan valeta, kuuli hän kellon lyövän vasta kymmenen! Tuo oli kovin harmittavaa. Hän olisi mielellänsä heitellyt, ja potkinut sängyssänsä, niinkuin hänen hermonsa vaativat, vaan hän pelkäsi herättävänsä Sidin. Sentähden makasi hän hiljaa tuiottaen eteensäpäin pimeässä. Kaikki oli niin kauhistavan hiljaa. Vähitellen alkoi hiljainen kolina kuulua yön pimeydessä. Pöytäkellon käyminen alkoi vetää huomiota puoleensa. Vanhat palkit alkoivat kummallisesti ruskaa. Rappuiset narisivat vähin. Kummituksia oli selvinnähtävästi liikkeellä. Ja nyt alkoi kuulua harmittava sirkan laulu, josta ei ihmisjärki saanut selvää mistä se tuli. Nyt alkoi seinä-raution kamala raksutus Tom'ia kamoittaa — se merkitsi, että jonkun päivät olivat luetut. Koiran ulvonta kuului ulohtaalta, johon toinen koira vastasi vieläkin ulohtaammalta. Tom oli kuolla kauhistuksesta. Viimein tuli hän siihen päätökseen, että aika oli loppunut, ja ijankaikkisuus alkanut. Hän alkoi vastentahtoansa vaipua uneen, kello löi yksitoista, vaan hän ei kuullut sitä. Ilkeä kissan nau'unta rupesi nyt häiritsemään hänen alkavia uniansa. Lähisyydessä olevan ikkunan avaaminen häiritsi hänen unensa. Huuto: "Hus! Kissa halvattu!" ja tyhjän putellin kilahdus tätinsä halko-liiterin seinää vasten, herättivät hänet kokonaan; minuutin kuluttua oli hän puettu, ulkona ikkunasta ja ryömi varovasti nelinkontan räystästä myöten. Hän naukasi hiljaa yhden eli pari kertaa kontatessaan; sitten hyppäsi hän halko-liiterin katolle ja siitä maahan. Huckleberry Finn oli siellä, kissan raato muassansa. Pojat läksivät kulkemaan ja katosivat pimeyteen. Puolituntia tämän jälkeen kahlasivat he hautausmaan pitkässä heinikossa.
Tämä hautausmaa oli Lännen vanhanaikuisia hautausmaita. Se oli eräällä kukkulalla, noin puolitoista Englandin peninkulmaa kauppalasta. Sen ympärillä oli huono, rapistunut puuaita, joka paikkapaikoin kallistui sisään, toisissa taas ulospäin, vaan ei ollut yhdessäkän paikassa oikein pystyssä. Nurmea ja rikka-ruohoa kasvoi yltäympäri. Kaikki vanhat haudat olivat kuopalle painuneet. Paikalla ei löytynyt yhtään hautakiveä; ylä-päästä pyöristettyjä lautoja tärisi haudoilla, etsien tukea, vaan ei löytäen. "Pyhitetty muistoksi," sille ja sille, oli kerran ollut maalattu näille, vaan nyt sitä ei monessakaan enää voinut lukea, jos olisi ollut päiväkin.
Vieno tuuli liehakoitsi puitten latvoissa, ja Tom pelkäsi tämän olevan kuolleitten henkiä, jotka valittivat siitä, että heidän rauhansa oli häiritty. Pojat puhuivat hyvin vähän keskenänsä, ja kuiskutellen, sillä hetki, paikka, vallitseva juhlallisuus ja hiljaisuus masentivat heidän luontoansa. He löysivät sen tuoreen, uuden multakukkulan, jota etsivät, ja pistäysivät piiloon kolmen korkean jalavan alle, jotka seisoivat ryhmässä muutamia jalkoja haudalta.