"Oh, sepä oli hyvä — minä vakuutan sinulle, Tom, että olin kuolla paljaasta pelosta; minä olisin tohtinut lyödä veikan mistä hyvänsä, että se oli vieras ja tuntematoin koira."
Koira ulvoi vielä kerran. Poikain uskallus masentui taas.
"Oo, hyvä Jumala, ei se ole Bull Harbison!" kuiskasi Huckleberry.
"Pilkistäs, Tom!"
Tom totteli, vavisten pelvosta, ja pilkisti raosta ulos. Hänen kuiskutuksensa tuskin kuului, kuin hän sanoi:
"Oh, Huck, se on tuntematoin koira."
"Sukkelaan, Tom, sukkelaan! Kumpaako meistä tarkoittaa hän?"
"Luultavasti tarkoittaa hän meitä kumpaakin — me olemme juuri vierekkäin."
"Voi, Tom, luulenpa loppumme olevan lähellä. Mihin minä tulen kuoleman jälkeen, sitä tuskin tarvinnee epäillä; sillä minä olen ollut hyvin syntinen."
"Hitto vieköön! Tuossa se nyt on kun lurjustelee koulusta poissa ja tekee kaikkea sitä, jota on kielletty tekemästä. Minä olisin voinut olla yhtä hyvä kuin Sid'kin, jos olisin koetellut — vaan ei, minä en luonnollisesti tahtonut. Vaan jos minä kerran pääsen tästä pulasta, niin minä en muuta teekän kuin makaan Pyhäkoulussa; se on niin tosi kuin nyt olen tässä."
Tom alkoi itkeä tihuttaa.