"Tom", kuiskasi Huckleberry, "estääkö tämä meitä aina puhumasta — aivan aina?"
"Luonnollisesti. Tapahtuipa mitä hyvänsä, niin emme saa virkkaa siitä mitään. Me kuolisimme tielle — joko olet unhottanut sen."
"Niin kai se sitte lienee."
He kuiskivat vielä hetkisen yhtä ja toista. Yhtäkkiä alkoi, juuri ulkopuolella — noin kymmenen jalkaa heistä, koira ulvoa kummallisella äänellä. Pojat syleilivät toisiansa suuresti kauhistuneina.
"Kumpaako meistä tarkoittaa hän?" ykisi Huckleberry.
"En tiedä — tirkistäs raosta. Sievään!"
"En, tee se sinä, Tom!"
"En minä uskalla — en minä uskalla tehdä sitä, Huck!"
"Hyvä Tom, tuossa se on taaskin!"
"Jumalalle kiitos!" kuiskasi Tom. "Minä tunnen sen äänen. Se on Bull Harbison." [Jos Herra Harbison'illa olisi ollut Bull-niminen orja, niin olisi Tom kutsunut häntä "Harbison Bull": vaan hänen Poikansa eli koiransa oli Bull Harbison.]