"Minä luulen että se on tuolla toisella puolen. Siltä kai se kuuluu. Isäni makasi välistä tuolla sikain kanssa, vaan Jumala varjelkoon, kun hän korsnaa, niin ei ole katto pysyä paikoillaan, sillä siinä on silloin semmoinen tärinä. Paitsi sitä niin luulen mä, ett'ei hän konsaan palaja takaisin tähän kaupunkiin."

Poikien mieli alkoi tehdä antautumaan uusiin vehkeisiin ja vaaroihin.

"Hucky, uskallatkos seurata minua, jos käyn edellä?"

"Enpä oikein, Tom. Ajatteles jos se olisi Indiani-Joe!"

Tom epäili. Vaan vähän ajan kuluttua syntyi uusi kiusaus heidän sydämmissään, ja he päättivät koettaa, kumminkin sillä ehdolla, että pakenisivat paikalla jos korsnaaminen lakkaisi. Nyt alkoivat he hiipiä varpaillaan eteenpäin jälekkäin. Kun he olivat tulleet noin viiden askeleen päähän korsnaajasta, polki Tom eräälle tikulle, joka kovalla äänellä räpsähti poikki. Mies ähki ja kääntäysi, niin että hänen naamansa tuli kuun valoon. Se oli Muff Potters. Poikain sydän oli seisattunut, samoin kuin heidän ruumiinsakin, miehen kääntäytyessä; vaan nyt katosi kaikki heidän pelkonsa. He hiipivät ulos muurin raosta ja seisattuivat vähän matkan päähän hetkeksi puhelemaan ennen eroamistansa. Nyt häiritsi taas yön hiljaisuutta tuo kamala ulvominen! He katsoivat taaksensa ja näkivät tuon mystillisen koiran seisovan joitakuita jalkoja Potters'in leposialta, kääntyneenä Potters'iin päin, nokka taivasta kohden.

"Ooh, Jesus siunatkoon, se on häntä kuin se tarkoittaa!" huudahti kumpikin poika samalla kertaa.

"Vaan kuules Tom, kun ne puhuvat, että noin pari viikkoa takaperin eräs vieras koira oli käynyt puoliyön aikana ulvomassa Johnny Millers'in kartanon ympärillä; ja että yölepakko oli eräänä iltana lentänyt sisälle porstuaan ja istuutunut kaidepuulle ja siinä laulanut! ja siellä ei ole vielä ketään kuollut."

"Sen kyllä tiedän. Vaan eikös Gracie Miller kaatunut juuri seuraavana Lauantaina, ja polttanut itseänsä samalla hyvin pahaksi keittiön takassa?"

"Niin, vaan hän ei kuollut. Ja, joka on vielä enemmin, hän on jo parempana."

"Hyvä; odotahan. Hän on kuoleman oma yhtä varmaan kuin Muff Potters'ikin. Niin sanovat kai neekerit, ja he ymmärtävät hyvin tuonlaiset asiat, Huck."