Nyt erosivat he syvissä mietinnöissä.
Kun Tom kapusi sisään makuuhuoneensa ikkunasta oli yö jo melkein kulunut. Hän puki päältänsä hyvin varovasti ja rupesi maata, iloissaan siitä, ett'ei kukaan tiennyt mitään hänen yöllisestä retkestään. Hän ei tiennyt että tuo viehkeästi korsnaava Sid oli valveella, ja että hän oli valvonut noin tunnin ajan.
Kun Tom heräsi oli Sid jo pukeunut ja mennyt ulos. Päivä näytti jo jokseenkin kuluneen. Hän hämmästyi. Miksi häntä ei oltu huudettu — rääkätty, kunnes hän oli noussut ylös, tavallisuuden mukaan? Tämä aate täytti hänen sielunsa mustilla aavistuksilla. Viiden minuutin kuluessa oli hän pukeunut ja mennyt alas, rauhatoinna ja unisena. Perhe istui vielä pöydässä, vaan he olivat jo lopettaneet aamiaisensa. Ei yhtäkään nuhtelevaa ääntä kuulunut, vaan kaikkien silmät kääntyivät pois; hiljaisuus ja juhlallisuus vallitsi, joka karsi syyllisen ruumista. Hän istuusi ja koetti olla iloisen näköinen, vaan se oli turha vaiva; ei kenenkään suu vetäynyt nauruun, eikä hän saanut keltään vastausta, hän herkesi äänettömäksi ja antoi sydämensä painua epätoivon syvyyteen.
Aamiaisen syötyä otti täti hänet kahden kesken, ja Tom jo melkeinpä iloitsi siitä, että saisi selkäsaunan; vaan niinpä ei käynytkään. Täti itki hänen tähtensä, ja kysyi häneltä kuinka hän voi runnella hänen vanhaa sydäntänsä niin; ja sitten kehoitti hän häntä käymään edelleen alettua tietänsä, ja turmelemaan itsensä, ja saattamaan hänen harmaat karvansa surulla hautaan, sillä hän oli havainnut, että hänen opetuksistansa ei ollut mitään hyötyä. Tämä tuntui karvaammalta kuin tuhatkertainen selkäsauna, ja Tomin sydän kärsi nyt enemmän kuin hänen ruumiinsa. Hän itki, hän anoi kerjäämällä anteeksi rikostansa, ja lupasi kerta toisensa perään parantaa itsensä, ja sai viimein mennä sillä tunnolla, että hän oli saanut ainoastaan puolittain anteeksi ja että häneen luotettiin aivan vähän.
Hän oli tätinsä luota lähtiessä niin heikko, ett'ei hän edes voinut kantaa sydämessään koston tuntoa Sidiä kohtaan; jonka tähden tämän pako, takaportin kautta oli aivan turha. Hän meni synkkämielisenä ja alakuloisena kouluun, ja otti "peräpakaroilleen" samalla kun Joe Harperkin, poissa olosta koulusta laillisetta syyttä edellisenä päivänä, saman näköisenä kuin se, jonka sydäntä painaa suuremmat surut, ja joka on aivan välinpitämätön vähäpätöisistä seikoista. Sitten meni hän paikoillensa, asetti kyynäspäänsä pöytää vasten ja leukansa käteen, ja tuiotti seinään tunnottomalla katsannolla, kuin se ihminen, jolla on niin kovat vaivat, ett'eivät enää voi koveta. Hänen kyynäspäänsä painoi jotakin kovaa esinettä. Pitkän ajan kuluttua muutti hän verkalleen ja surullisesti asemaansa, ja otti tämän esineen huoaten. Se oli kääritty paperiin. Hän avasi sen. Pitkällinen huokaus seurasi, hänen sydämmensä murtui. Se oli hänen pellin nuppunsa! Viimeinen höyhen taittoi kamelin selän.
YHDESTOISTA LUKU.
Vähää ennen puolista levisi tuo kauhistava uutinen sähkön nopeudella ympäri kaupunkia. Tuota silloin vielä aavistamatonta, sähkölankaa ei tarvittu — sillä viesti vieri kumminkin aivan yhtä nopeasti kuin jos sähkölanka olisi ollut. Luonnollisesti antoi opettaja vapauden oppilailleen iltapäiväksi; koko kaupunki olisi pitänyt sitä kummana, jos hän ei olisi niin tehnyt. Verinen veitsi oli löydetty juuri murhatun vierestä ja tämän oli joku tuntenut Muff Potters'in veitseksi — niin kerrottiin. Ja vieläpä sanottiin että eräs myöhästynyt kaupunkilainen oli tavannut Muff Potters'in peseymässä sivu-joen rannalla noin yhden tai kahden aikana aamuisella, ja että Potters nähtyänsä hänet oli lähtenyt pakoon — epäiltäviä kohtia, varsinkin peseytyminen, joka ei juuri kuulunut Potters'in tapoihin. Sanottiin myöskin että tätä "murhaajaa" oli jo etsitty ympäri kaupunkia (yleisö ei juuri pidä pitkiä tutkinnoita, ennenkuin jo tuomio on valmis), vaan hän oli kadonnut. Ratsastajia oli laitettu joka haaralle, ja yli-tuomari (sheriffi) oli vakuutettu siitä, että hän saavuttaisi hänet ennen iltaa.
Koko kaupunki oli matkalla hautausmaalle. Tom'in sydän-suru hävisi, ja hän liittyi matkueesen, ei sentähden ett'ei hän olisi mieluukkaammin mennyt mille muulle haaralle hyvänsä, vaan sentähden että kamala ja selittämätön lumous veti häntä sinne. Tultuaan tälle hirvittävälle paikalle, pujotteliin hän, pieni kuin oli, ihmisjoukon läpi ja näki tuon inhoittavan näön. Hänestä tuntui ikäänkuin miehen ikä olisi kulunut siitä, kuin viimeksi oli ollut tällä paikalla. Joku, näpisti häntä käsivarteen. Hän kääntyi ympäri ja silmänsä sattui Huckleberry'yn. He vilkasivat kumpikin ympärillensä arvellen jonkun havainneen jotakin heidän silmäyksissänsä. Vaan kaikki puhuivat, ja koko heidän huomionsa oli kiinnitetty tuohon kauheaan näköön edessänsä.
"Miesparka!" "Nuorukaisraukka!" "Tämä on hyvä varoitus kaikille ruumiin rosvoille!" "Muff Potters tulee kiikkumaan hirressä tästä, jos he vaan saavat hänet kiini!" Tämä oli yleisesti puheen sisällys, vaan pappi sanoi: "Tässä nähdään Jumalan rankaiseva käsi."
Yhtäkkiä alkoi Tom vapista kiireestä kantapäähän saakka, sillä hän sattui viskaamaan silmänsä Indian-Joen elottomille kasvoille. Samalla alkoi joukko hoippua ja puukkiloida, ja ääniä kuului: