Vaan Pekka antoi merkin siitä, että hän tarvitsi sitä.
"Ajattele perään, jos varmaan tarvitset."
Pekka oli varma tarpeestansa.
"No, koska sinä nyt olet pyytänyt tätä, niin minä annan sinulle, sillä minä en ole kuunaan kitsas, vaan jos tulet havaitsemaan sen, ett'et pidäkään tästä, niin sinun on ainoastaan itseäsi kiittäminen siitä."
Pekka suostui tähän, siis avasi Tom suun, ja kaasi hänen kurkkuunsa lusikallisen Kivun-kuolettajaa. Pekka hyppäsi useampia kyynäröitä ilmaan, parkasi sitten hyvin pahasti ja alkoi kiitää ympäri huonetta yli huonekalujen, kaatoi kukka-astiat ja matkaansaattoi yleistä häviötä. Sitten nousi hän kahdelle jalalle ja alkoi, pää niskoilla ja huutaen ilosta tanssia kuin hullu. Nyt alkoi hän taas kiitää pitkin seinämiä, hävittäen kaikki tiellänsä. Täti Polly tuli juuri parhaiksi näkemään hänen viimeisiä kuperkeikkojansa, ja kuulemaan hänen viimeistä ilo-huutoansa, ja kuinka hän sitten viskausi avonaisesta ikkunasta ulos vieden viimeiset kukka-astiat mennessänsä. Vanha rouva seisoi aivan liikkumattomana hämmästyksestä, tuiottaen silmälasiensa yli; Tom makasi lattialla nauruun pakahtumaisillaan.
"Tom, mikä Herran nimessä kissalle on tullut?"
"En minä tiedä", läähätti poika.
"No, enpä kuunaan ole kummenpaa nähnyt. Mikä pani hänet noin menettelemään?"
"Sitä en tiedä todellakaan, täti Polly; kissat käyttäytyvät aina noin, kun ne ovat lystissään."
"Vai niin, sinä tiedät sen?"