Mary sanoi, että häntäkin vaivasi samallaiset kelvottomat unet. Sid näytti tyytyvän tähän selitykseen. Tom meni pois niin sievään kuin mahdollista, valitti koko seuraavan viikon hammastautia, ja pani kasvonsa kääryihin joka ilta. Hän ei tiennyt, että Sid vahtasi häntä joka yö, otti usein pois kääreet, ja sitten nojautuen kyynäspäilleen kuunteli pitkät ajat kerrassaan, ja pani kääreet sitten paikoilleen. Tom'in sielun voimat heikkenivät heikkonemistaan, ja hammastaudille, joka alkoi käydä tukalaksi, annettiin jäähyväiset. Jos Sid'in todellakin onnistui saada jotakin selvää Tom'in sekaisista puheista, siitä hän ei puhunut kellenkään, vaan piti sen salassa. Tom'ia vaivasi kovin se, että hänen koulukumppaninsa eivät tahtoneetkan heretä tarkastelemasta kuolleita kissoja, koska he aina tällä tavoin muistuttivat häntä murheistansa. Sid havaitsi, ett'ei Tom ollut enää kaupungin lääkärinä näissä tarkastuksissa, vaikka hän ennen aina oli ollut johdattajana niitä uusia vehkeitä vaan tuli esiin, tarkkasi myöskin, ett'ei Tom koskaan ruvennut vieraaksimieheksi — ja se oli kummallista. Sid näki kyllä senkin, että Tom inhosi tällaisia tarkastuksia ja koetti karttaa niitä kun vaan voi. Sid'ia kummastutti, vaan hän ei virkkanut mitään. Vähitellen kävivät tarkastukset kumminkin vanhaksi ja herkesivät niinmuodoin vaivaamasta Tom'in omaatuntoa.

Joka tahi joka toinen päivä meni Tom tänä ikävänä aikana, kun vaan sai tilaisuutta, tuon pienen kallerilla varustetun vankihuoneen ikkunan taakse, ja antoi "murhaajalle" niitä pieniä nautinto-aineita, joita hän voi saada käsiinsä. Vankihuone oli pieni vähäpätöinen tiilistä suolle rakennettu luola kauppalan ulko-reunassa, jolle ei kustannettu minkäänlaista vartiaa; sillä siinä oli aivan harvoin asukkaita. Nämä lahjat rauhoittivat jokseenkin Tom'in omaatuntoa. Kauppalan asukasten teki hyvin mieli tervaamaan ja höyhenissä ryvettämään Indian-Joe'a, ja asettamaan häntä kahan-reisin ratsastamaan aidalle ruumiin-rosvoamisesta, vaan hänen luonteensa oli niin julma, ett'ei koko kauppalassa löytynyt ketään, joka olisi uskaltanut ruveta asian edusmieheksi, ja niin se jäi silleen. Hän oli varovasti kyllä kummallakin kertaa alkanut todistuksensa paininlyönnistä, puhumatta mitään ruumiin varkaudesta, joka oli tapahtunut sitä ennen; sentähden pidettiin se parhaana, ett'ei tästä asiasta tällä kertaa puhuttaisi mitään.

KAHDESTOISTA LUKU.

Muuan niistä syistä, jonka tähden Tom unhotti salaiset murheensa, oli, että hän oli saanut uuden ja tärkeän seikan ajatellaksensa. Becky Thatcher oli lopettanut koulun käymisen. Tom oli pari päivää kamppaillut ylpeytensä kanssa ja koettanut saada häntä pois mielestänsä, vaan hän ei onnistunut siinä. Hän löysi useinkin itsensä iltaisilla kuleskelemassa tytön isän kartanon ympäristöllä, ja tunsi itsensä hyvin onnettomaksi. Tyttö oli sairasna. Entä jos hän kuolisi! Tuo ajatus taisi tehdä hänet hulluksi. Hän ei enää pitänyt väliä leikki-sodista, eikä edes merirosvoamisesta. Elämän lumousvoima oli kokonaan lakannut, ja epäilys oli ainoastaan jälellä. Vanne ja koppikeppi jäivät unohduksiin, sillä näistä ei ollut enää hauskutusta. Tätiä alkoi huolettaa; hän alkoi tukkia Tom'ille kaikenlaisia lääkkeitä. Hän oli yksi niitä ihmisiä, jotka tahtovat koettaa kaikkia uusia patenteerattuja lääkkeitä, jotka olivat keksityt joko terveyden ylläpitämiseksi tai menetetyn takaisinsaamiseksi, ja hän oli aina hyvin harras näissä koetuksissaan. Kun jotakin uutta tuli näkyviin, kulki hän ikäänkuin kuumeessa kunnes sai koettaa sitä; ei itsessään, sillä hän ei ollut kuunaan kipeänä, vaan kenessä muussa hyvänsä, joka sattui hänen käsiinsä. Hän tilasi kaikki "Terveyttä" koskevat kuukauslehdet ja muita frenologillisia hullutuksia; ja tuo korkealle karkaava tuhmuus, jolla ne olivat täytetyt, oli kuin balsamia hänen sydämellensä. Kaikki lorut, jotka nämä sisältivät ilmanpuhdistuksesta huoneissa, miten ja milloin piti ruveta maata ja nousta ylös, mitä piti syödä ja juoda, miten paljon itsekunkin piti olla liikkeellä, minkälaisella tuulella ihmisen piti pysytellä, ja miten pukeutua, kaikki tämä oli kuin evankeliumia hänelle, eikä hän havainnut milloinkaan, että hänen terveyslehtensä seuraavana kuukautena puhuivat aivan päinvastoin, mitä olivat puhuneet edellisenä. Hänen sydämensä oli yhtä yksinkertainen ja rehellinen kuin päivän valo, ja senpätähden olikin se niin helposti petetty. Hän pani kokoon puoskarointi-kirjansa ja lääkkeensä, ja näin varustettuna kuolemaa vastaan, ratsasti hän, niin sanoaksemme, ympäriinsä "kalpealla hevoisellansa helvetti jälessänsä". Vaan hän ei aavistanut kuunaan sitä, että hän ei ollut terveyden enkeli, ja kituville naapurillensa Gileadin balsami valhepuvussa.

Parantaminen kylmällä vedellä oli uusi tänä aikana, ja Tom'in alakuloisuus tuli siis kuin pilvistä parannettavaksi tällä uudella keinolla. Hän ajoi Tom'in joka aamu päivän valetessa sängystä, vei hänet halko-liiteriin ja holvasi kylmää vettä hänen päällensä niin, ett'ei loppua tahtonut tullakaan; raastoi ja repi sitten kuivalla pyhinliinalla aivan kuin viilalla, kääri sitten kosteaan lakanaan, ja pisti peittoin alle, kunnes hän hikoili sielunsa puhtaaksi, ja, niinkuin Tom sanoi: "sen keltaiset pilkut tuli ulos hikireijistä."

Kumminkin, tästä huolimatta, kävi poika yhä alakuloisemmaksi ja kalpeammaksi. Nyt koeteltiin lämpimiä kylpyjä, hauteita, suihkutusta ja valelemisia. Poika jäi kumminkin synkäksi kuin ruumisvaunut. Veden vaikutusta koeteltiin nyt auttaa voimattomalla kaurapuurolla ja kiine-laasterilla. Hän laski pojan sisus-avaruuden aivan kuin vesi-sankon avaruuden, ja koitti täyttää sitä jokapäivä kaikkinaisilla kaikkiparantavilla puoskaroimis-aineilla.

Tom ei enää pitänyt mitään väliä koko rääkkäyksestä. Tämä käännös asiassa täytti vanhan rouvan sydämen ihmeellä. Tämä välinpitämättömyys oli poistettava millä keinoin hyvänsä. Nyt kuuli hän ensikerran puhuttavan lääkeaineesta nimeltä "Kivun-kuolettaja." Hän tilasi heti jonkinmoisen määrän sitä. Hän maistoi sitä ja hänen sydämensä täyttyi kiitollisuuden tunteilla. Se ei ollut muuta kuin tulta veden muotoisena. Hän heitti veden ja muut sillensä ja pani kaiken luottamuksensa "Kivun-kuolettajaan." Hän antoi Tom'ille teelusikallisen tätä ja odotti sen vaikutusta suurimmalla huolella. Huolensa hävisikin silmänräpäyksessä, sielunsa sai rauhan; sillä "välinpitämättömyys" oli poistettu. Poika ei olisi voinut tulla raivokkaammaksi, ja vilppaammaksi, jos tulenkin olisi pistänyt hänen allensa.

Tom tunsi, että aika oli jo heretä; tällainen elämä oli romantillista kyllä hänen onnettomassa tilassansa, vaan siinä alkoi olla liian vähän sisältöä ja kovin paljon järjettömiä poikkeuksia. Niin alkoi hän miettiä kaikenlaisia pelastuskeinoja, ja päätti tästä lähin olla olevinansa hyvin rakastunut "Kivun-kuolettajaan." Hän pyysi sitä niin usein, että kävi harmilliseksi, ja tätinsä viimein käski hänen ottaa sitä itse, eikä joka kerralla vaivata häntä. Jos se olisi ollut Sid, niin ei mikään olisi voinut häiritä hänen iloansa; vaan kun se oli Tom, niin päätti hän salaisesti pitää silmällä pullon sisällystä. Hän havaitsi, että pullon sisältö todellakin väheni, vaan se ei pistänyt hänen päähänsä, että poika sillä puoskaroi erästä rakoa salin permannossa.

Eräänä päivänä oli Tom taaskin kaatamaisillaan rakoon, kun tätin ruskea kissa tuli hyristen hänen luoksensa, katsellen halukkaasti teelusikkaa, ja kerjäten suullista siitä. Tom sanoi:

"Älä pyydä Pekka kulta tätä, jollet vaan liene sen puutteessa."