Indian-Joe todisti, joitakuita minuutia myöhemmin, valan uhalla, ruumiin tarkastuksessa, yhtä tyynesti kuin ennenkin aivan samalla tavalla; ja pojat nähdessään, ett'ei salama nytkään taivaasta tullut, vahvistuivat siinä uskossaan, että Joe oli myönyt itsensä perkeleelle. Hän oli nyt heidän silmissänsä tullut kaikkein surkuteltavimmaksi olennoksi, jonka he olivat nähneet, jonka tähden he eivät voineetkaan kääntää silmiänsä hänestä. Sydämessään päättivät he illoin pitää häntä silmällä, jos tilaisuus niin myönsi, saadaksensa edes vilaukselta nähdä hänen julmaa mestariansa.
Indian-Joe oli avullisna nostamassa ruumista kärryille poisvietäväksi; ja kuiskeita kuului tuosta peljästyneestä joukosta, että haavasta juoksi verta. Pojat luulivat tämän onnellisen sattumuksen vetävän epäilykset oikealle haaralle, vaan he pettyivät; sillä useampi kuin yksi kyläläisistä huomautti:
"Muff Potters ei ollut kolmeakaan jalkaa paikalta tämän tapahtuessa."
Tom'in hirvittävä salaisuus ja arka omatunto häiritsivät tämän jälkeen enemmän kuin viikonajan hänen untansa öillä, niin että Sid eräänä aamuna sanoi aamiaista syödessä:
"Tom, sinä heitteleit ja puhut unissasi niin, ett'en minä saa nukkua yökausiin."
Tom vaaleni ja alkoi katsella alaspäin. "Se on paha merkki", sanoi täti
Polly totisena. "Mitä sinulla on omalla tunnollasi, Tom?"
"Ei tietääkseni mitään." Vaan pojan käsi vapisi niin, että hän läikytti kahvia kupistansa.
"Ja sinä puhut semmoisia hullutuksia", sanoi Sid. "Toissa yönä huusit sinä. 'Se on vertä, se on vertä, se juuri on sitä kun se on!' Sinä hoit sitä useampia kertoja. Ja sinä sanoit: 'Älä nyt minua vaivaa noin — minä kerron kaikki tyyni.' Kerron mitä? Mitä sinulla on kerrottavaa?"
Maailma musteni Tom'in silmissä. Vaikea on sanoa, mitä nyt olisi voinut tapahtua, vaan kaikeksi onneksi katosi kaikki suru täti Pollyn silmistä, ja hän tuli Tom'in avuksi tietämättänsä. Hän sanoi:
"Ooh! Se on tuo hirmuinen murha. Minäkin uneksin siitä melkein joka yö.
Välistä uneksin niinkin kuin itse olisin sen tehnyt."