Tämä näytti sattuvan. Potters paljasti silmänsä ja katseli ympärilleen patetisella toivottomuudella. Hän havaitsi Indiani-Joen, ja sanoi:
"Oo, Indian-Joe, sinä lupasit, ett'et koskaan —"
"Onko tämä sinun veitsesi?" kysyi yli-tuomari, näyttäen sitä hänelle.
Potters olisi kaatunut, jos ei joku olisi ottanut vastaan, ja antanut hänen hiljalleen painua maahan. Sitten sanoi hän:
"Joku sisällinen ääni sanoikin minulle, että jos en kävisi veistä hakemassa —"
Hän vapisi; sitten viittasi hän voimattomalla kädellään, ikäänkuin että hän oli voitettu, ja sanoi:
"Kerro, Joe — kerro koko asia — ei tässä enää kielto auta mitään."
Huckleberry ja Tom seisoivat katsoa tuiottaen äänetöinnä, kun tuo kovasydäminen valehtelia lateli selityksen, ja he odottivat joka silmänräpäys että Jumala, vaikka taivas oli kirkas ja selkeä, lähettäisi salaman hänen päähänsä, ja kummastelivat kun se niin kauan viipyi. Ja kun hän vielä lopetettuaan aina edelleen seisoi tervennä ja raitisna, sammui ja katosi heissä kokonaan tuo kiihtynyt halu rikkomaan valaansa pelastaaksensa tuota petettyä miesparkaa, sillä se oli aivan silminnähtävä asia, että tämä rikkoja oli myönyt sielunsa perkeleelle, jonka tähden tällaisen ihmisen kanssa ei ollut hyvä antautua asioihin.
"Miks'et sinä paennut? Miksi sinä tulit tänne takaisin?" kysyi joku.
"Minä en voinut — en voinut", vaikeroi Potters. "Minä koettelin paeta, vaan minusta tuntui, ikäänkuin en pääsisi muualle kuin tänne." Hän alkoi uudelleen itkeä pursuta.