He odottivat hetkisen, joka tuntui heistä pitkältä kuin nälkä vuosi, ja taas kuulivat he saman jymäyksen häiritsevän tuota juhlallista hiljaisuutta.
"Käykäämme katsomaan."
He juoksivat kauppalan puoleiselle rannalle. He painoivat pois tieltänsä pensaat ja katsoivat yli veden pinnan. Tuo pieni höyry-lossi nähtiin kulkevan keskellä jokea noin peninkulman kauppalan alapuolella. Koko sen leveä kansi näytti olevan täytetty ihmisillä. Joukko veneitä seurasi sitä, tai soutelivat pitkin jokea sen lähisyydessä, vaan pojat eivät voineet eroittaa sitä mitä ihmiset tekivät. Nyt tunkeusi lossin kupeesta pitkä valkea savu-juova, ja kun se levisi ja kohosi pilvenä ilmaan, niin kuului taas samallainen jyräys kuin se, jonka he jo ennen olivat kuulleet.
"Nyt minä tiedän!" huudahti Joe; "joku on hukkunut!"
"Niin se on!" sanoi Tom; "samoin tekivät he tässä suvella, kun Bill Turner hukkui; he ampuivat silloinkin joella, joka kuuluu vaikuttavan sen, että ruumis nousee veden pinnalle. Niin, ja he ottavat myöskin suuria leipiä, panevat niihin elo-hopeata, heittävät ne sitten veden päälle, ja jos vaan järvessä lienee hukkuneita niin leipä vetää ne luoksensa."
"Olen minäkin kuullut puhuttavan siitä", sanoi Joe. "Sitä vaan kummastelen, mikä siinä on leivässä, joka niin vaikuttaa."
"Oh, ei se ole oikeastansa leipä", sanoi Tom, "suurimman vaikutuksen tekevät ne loihtusanat, jotka luetaan juuri sitä viskatessa."
"Vaan ei ne lue mitään loihtu-sanoja sitä viskatessa", sanoi Huck.
"Minä olen nähnyt sen, ett'eivät lue mitään."
"Sepä oli kummallista", sanoi Tom. "Vaan luultavasti lukevat he ne hiljaa. Niin; luonnollisesti tekevät he sen. Sen nyt ymmärtää kuka hyvänsä."
Toiset pojat myönsivät, että Tomin puheessa oli järkeä, sillä sitä ei voinut odottaa, että järjetön leipä, lähetettynä näin tärkeälle asialle olisi voinut käyttäytyä näin järjekkäästi, jos ei siinä velhous vaikuttanut.