"Oh, raukka! Lapsi! Sinä ikävöit äitiäsi luulen mä."
"Niin, minä ikävöin äitiä, ja sen tekisit sinäkin, jos sinulla olisi.
Minä en ole lapsi teidän suhteen, en!" Ja Joe alkoi vähän nyhkiä.
"Hyvä, pitänee lapsiraukan antaa mennä kotia äitinsä luo, vai miten, Huck? Pikkuraukkaa — tahtooko hän äitin luo kotia? Pitää laskea. Sinä pidät tästä elämästä, etkös niin Huck? Me jäämme tänne, vai mitä?"
Huck vastasi: "Jä-ä-ä-dään," vaan vastahakoisesti.
"Minä en kuuna päivänä sinun kanssasi puhu sanaakaan," sanoi Joe, nousten seisalleen. "Ymmärrätkös sen!" Hän läksi kulkemaan rantaa kohti suutuksissaan ja alkoi pukeutua.
"Kukahan siitä pitäisi väliä?" sanoi Tom. "Ei kukaan. Mene sinä vaan kotia kaikkein naurettavaksi. Kyllä sinä olet koko merirosvo. Huck ja minä emme ole kapalo-lapsia. Me jäämme tänne, vai miten, Huck? Antaa hänen mennä tiehensä, jos tahtoo. Luullakseni tulemme toimeen hyvin hänettäkin, raukatta."
Vaan sittenkin oli Tom nyreissään ja levoton, kun näki Joe'n suutuksissaan jatkavan pukeutumistansa. Paitsi sitä oli se hyvin huolellista nähdä Huck'in niin suurella tarkkuudella ja äänettömyydellä seuraavan Joe'n valmistuksia. Samalla alkoi Joe'kin kahlata Illinois'in rantaa kohden, sanaakaan jää-hyväisiksi sanomatta. Tom'in sydän alkoi lauhtua. Hän katsoi Huck'ia silmiin. Huck ei voinut katsoa häntä silmiin, vaan loi alas silmänsä. Sitten sanoi hän:
"Tom, minun mieleni tekee myös pois, tämä alkaa tuntua kaikissa tapauksissa kovin yksinäiseltä, ja tästä lähin se tulee vielä pahemmaksi. Lähtekäämme mekin kotia, Tom."
"Sitä en tee; menkää jos tahdotte. Minä ai'on jäädä paikoilleni."
"Tom, kyllä se on parasta, että menemme."