"Oli aikamoinen työ, kun olimme vielä koko päivän pitävinämme toisiamme silmällä, sen vakuutan. Illan tullen astuimme maihin eräässä pikkukaupungissa Missourissa, menimme erääseen ravintolaan ja otimme kaikki kolme illallisen jälkeen yhteisen makuuhuoneen yläkerrasta. Isäntä kulki valoa näyttäen edellä ja me hanhenmarssissa hänen jäljessään ylös portaita. Minä tulin viimeisenä ja pistin matkalaukkuni pimeässä eteisessä olevan kuusisen pöydän alle. Annoimme tuoda itsellemme aimo annoksen wiskyä ja pelasimme korttia viiden sentin panoksella. Kun tunsimme wiskyn vaikutuksen, lakkasimme me molemmat juomasta, mutta kaadoimme yhä vain Budin lasiin, kunnes hän oli sikahumalassa. Hän putosi tuolilta lattialle ja rupesi kuorsaamaan.
"Nyt kävimme toimeen. Ehdotin, että riisuisimme hänen saappaansa ja omamme myös, ettei syntyisi kolinaa, kun me kääntelimme häntä ja tutkimme hänen vaatteensa. Se tehtiin ja minä asetin saappaani Budin saappaiden viereen, että ne olisivat ulottuvillani. Riisuimme hänet, kopeloimme kaikki hänen vaatteittensa saumat, etsimme hänen taskunsa ja sukkansa, myös saappaat sisältä, sanalla sanoen kaikki; hänen myttynsäkin avasimme, mutta emme löytäneet mitään timantteja. Kun ruuvimeisseli tuli näkyviin, kysyi Hal: 'Mitähän hän lienee tällä tehnyt?' Sanoin, etten tiennyt sitä, mutta niin pian kuin hän käänsi selkänsä, pistin sen taskuuni. Lopulta näytti Hal hyvin alakuloiselta ja arveli, että meidän oli paras jättää koko homma. — Sitäpä olinkin odottanut.
"'Vielä on jotain, jota emme ole tutkineet.'
"'Mitä sitten?' kysyi hän.
"'Hänen mahansa.'
"'Totisesti, sitä en tullut ajatelleeksi. Siinä on arvoituksen ratkaisu, niin totta kuin elän. Mutta miten sen teemme?'
"'No', sanoin minä, 'jää sinä tänne hänen luokseen, niin minä menen apteekkiin ja tuon sieltä ainetta, joka pian tuo timantit päivänvaloon.'
"Hän suostui siihen, ja minä vedin hänen nenänsä edessä Budin saappaat omieni asemesta jalkaani hänen sitä huomaamatta. Tosin ne olivat hiukan liian suuret minulle, mutta se ei haitannut niin paljoa, kuin jos olisivat olleet liian pienet. Haparoin pimeässä eteisen läpi, otin matkalaukkuni ja seuraavassa minuutissa olin pujahtanut takaovesta ulos.
"Seitsemän peninkulman askeleilla kuljin nyt joen rantaa pitkin; olin koko hyvällä tuulella, sillä marssinhan timanttien päällä. Ensimmäisen neljännestunnin kuluttua olin jo kulkenut pitkän taipaleen. Joka viides minuutti ajattelin, miten Hal Clayton odotti takaisintuloani ja tuli yhä levottomammaksi. Nyt hän alkaa kiroilla, sanoin itsekseni, ja vähitellen hän hoksaa asian oikean laidan. Hän luulee, että minä olin löytänyt timantit, kun tutkimme Budin vaatteita, pistänyt ne salaa taskuuni enkä ollut millänikään. Tietysti hän seuraa heti jälkiäni, mutta olenhan ainakin koko joukon hänestä edellä.
"Samassa tuli mies ratsastaen muulilla, ja sen enempää arvelematta pujahdin lähimpään pensaikkoon. Se oli tyhmästi tehty! Hetkeksi mies pysähtyi, nähdäkseen, tulisinko takaisin; sitten hän ratsasti eteenpäin. Se voi koitua minulle turmioksi, jos hän sattumalta tapaisi Hal Claytonin ja tämä rupeisi häneltä kyselemään.