He kulkivat nauraen edelleen. Tom hypähti ylös ja me seurasimme heitä matkan päässä. Olisi ollut sentään liian epämiellyttävää kohdata kummitus vallan yksinään.
Tämä kaikki tapahtui toisena päivänä syyskuuta, lauantaina. Sitä päivää en unohda milloinkaan, pian saamme nähdä miksi.
KUUDES LUKU.
Jo näimme valojen loistavan talosta, ja koirat juoksivat kaikki vastaan tervehtimään. Silloin Tom sanoi:
"Odotahan vielä hetkinen! Kun nyt tulemme sisään, luulet kai, että minun on heti kerrottava koko seikkailumme, että kaikki ihmettelisivät suut ammollaan?"
"Se on tietty; sellaista tilaisuutta et kai päästä käsistäsi, Tom."
"No, siinäpä erehdyt vallan suuremmoisesti. Emme sanaakaan hiisku koko jutusta, ja siihen on pätevät syyt. Sanoppa, Huck — kävelikö kummitus paljain jaloin?"
"Varjelkoon, sillähän oli saappaat jalassa."
"Näitkö sen varmaan? Voitko mennä vaikka valalle siitä?"
"Voin kyllä."