"Niin minäkin. Ja siinä on paras todistus, etteivät varkaat ole löytäneet timantteja. Tietysti eivät — nuo kaksi muuta miestä ajoivat heidät karkuun, ennenkuin he ehtivät vetää saappaat ruumiin jaloista, sentähden kummituksella oli ne vieläkin."
"Saappaat kummitusaineesta, niinkuin muutkin vaatteet, eikö niin, Tom?"
"Tietysti. Ja tiedätkö, mitä nyt tapahtuu? Nuo kaksi miestä kertovat, että he ovat kuulleet huudon ja ajaneet takaa murhaajia, mutta eivät voineet pelastaa vierasta. Tulee ruumiintarkastus, tutkitaan kaikki paikalla, ja ennenkuin ruumis haudataan, myydään sen tavarat huutokaupalla kulujen peittämiseksi. Silloin on meidän onnemme valmis."
"Kuinka niin?"
"No, sehän on selvä: me ostamme saappaat kahdella dollarilla."
"Ja saamme timantit?"
"Se on tietty. Jonain kauniina päivänä luvataan niistä korkea palkinto — ainakin tuhannen dollaria. Ja se raha on meidän. — Tule nyt sisään; mutta ryöväreistä, timanteista ja murhasta et tiedä tavuakaan — huomaa se!"
"Mutta mitä sanomme täti Sallylle, kun hän kysyy, miksi tulemme vasta näin myöhään ja missä olemme viipyneet näin kauan?"
"Sen jätän sinun huoleksesi; kyllä aina keksit jonkun selityksen."
Se oli ihan Tomin tapaista. Hän oli liiaksi totuutta rakastava, voidakseen itse valhetella.