Menimme nyt pihan poikki, jossa kaikki oli suureksi iloksemme entisellään, ja tulimme puuvajan ja kyökin välissä olevaan katettuun käytävään. Siellä riippui vielä monta esinettä, jotka tunsimme, muun muassa myös setä Silasin vihreä työnuttu, jossa oli päänsuojus ja hartiain välissä valkoinen paikka, joka aina näytti siltä, kuin olisi joku viskannut siihen lumipallon. Nopeasti painoimme tuvan oven säppiä ja astuimme sisään.
Täti Sally puuhaili huoneessa; yhdessä nurkassa istuivat lapset, toisessa luki setä rukouskirjaa. Täti lankesi heti ilosta kaulaamme, sitte hän milloin veti meitä tukasta, milloin painoi meitä sydäntään vasten, samalla kun kirkkaat kyyneleet valuivat hänen poskilleen; niin iloinen hän oli nähdessään taas meidät.
"Missä te kelvottomat olette näin kauan vetelehtineet?" huudahti hän. "Olen teidän tähtenne melkein surrut sieluni ruumiista. Teidän hynttyynne ovat saapuneet jo aikapäiviä, ja neljästi olen jo lämmittänyt ruuan, ettei teidän tarvitsisi odottaa. Päänahka teiltä pitäisi nylkeä korviinne saakka. Mutta istukaa nyt; te olette kai puolikuoliaat nälästä; istukaa, poikaparat, ja antakaa ruuan maistua."
Oi, kuinka suloista oli istua runsaasti katetun pöydän ääressä! Setä Silas lausui pisimmän pöytärukouksensa, ja pian oli kukkurainen lautanen edessäni. Kun olin parhaassa vauhdissa, kysyi täti yht'äkkiä, missä olimme oikeastaan olleet.
Olin ajatellut sen jo etukäteen valmiiksi: "Kuljimme jalan metsän läpi", sanoin minä, "siellä kohtasimme Lem Beeben ja Jim Lanen, jotka pyysivät meitä poimimaan kanssaan mustikoita; Jupiter Dunlap tahtoi lainata heille koiransa sitä varten, sen hän oli luvannut heille — —"
"Missä te näitte hänet?" keskeytti vanha Silas minut niin äkkiä, että minä kummastuneena katsahdin häneen ja jouduin vallan hämilleni, kun hän tuijotti minuun läpitunkevin katsein. Mutta rohkaisin itseni ja vastasin:
"Kun te kaivoitte hänen kanssaan maata, auringon laskun aikaan."
"Hm", sanoi hän pettyneen näköisenä eikä sitte enää välittänyt minusta sen enempää, kun jatkoin:
"Me menimme mukaan ja — —"
"Ole vaiti äläkä puhu typeryyksiä, Huck Finn", huudahti nyt täti Sally suuttuneena; "kuka on koskaan kuullut, että meillä poimitaan mustikoita syyskuussa ja vielä päälle päätteeksi yöllä? Mihin siinä tarvittiin koiraa — ehkä vainuamaan mustikoita?" —