"Jäljet ovat liian vanhat", sanoin minä, "ja sitäpaitsi on satanut."
"Se ei tee mitään, Huck. Jos ruumis on jossain metsässä, löytää koira sen varmaan. Se vainuaa kyllä, mihin paikkaan murhattu on kuopattu. Murhaajankin jäljille se auttaa meidät, ja kun olemme niille päässeet, seuraamme niitä taukoamatta, kunnes saamme miehen kiinni. Silloin me tulemme kuuluisiksi, niin totta kuin elän."
"No, kunhan nyt löydämme ensin ruumiinkin", sanoin minä, laimentaakseni hiukan hänen intoaan, "siinä meillä on kai kylliksi työtä täksi päiväksi. Kuka tietää, onko sellaista ollenkaan olemassa; ehkä laiska Jupiter on aivan yksinkertaisesti livistänyt matkoihinsa eikä ole lainkaan murhattu."
Mutta siitä Tom ei tahtonut kuulla puhuttavankaan:
"Kuinka voi noin puhuakaan, Huck, sehän on vallan inhoittavaa. Etkö häpeä sekoittaa peliä, kun meillä juuri on mitä paras tilaisuus kunnostaa itseämme ja perustaa maineemme."
"Mitä vielä, minä peruutan kaikki; tee aivan kuin haluat, Tom. Onko Jupiter elävä vai kuollut, on itse asiassa minusta jotenkin yhdentekevää."
Pian Tom oli taas pelkkää tulta ja innostusta, kunnes saavuimme vanhan
Jeff Hookerin pajan edustalle; tämä laimensi hänen intoaan aika lailla.
"Koiran voitte saada", sanoi hän, "mutta mitään ruumista ette löydä, koska sellaista ei ole olemassa. Ihmiset ovat oikeassa, kun eivät enää etsi. Niin pian kuin he alkoivat ajatella asiaa tarkemmin, täytyi jokaisen myöntää, ettei mistään murhasta voi olla puhettakaan. Tahdon myös sanoa teille miksi: Jos joku murhaa ihmisen, ei hän kai tee sitä aivan ilman mitään syytä, se teidän täytyy myöntää. No, ja miksi olisi kukaan tahtonut surmata Jupiter Dunlapia, tuota pässinpäätä? Kostostako? Luuletteko, että kellään voisi olla kaunaa sellaista ihmistä kohtaan?"
Tom ei osannut vastata sanaakaan; tältä kannalta ei hän ollut vielä harkinnut asiaa.
"Vai luuletteko, että hänet olisi tahdottu ryöstää? Haha! Niin se kai oli. Häneltä on varastettu housunhihnat ja sentähden — —"