"Mikä hänen nimensä oli?"
"Jack."
Syntyi lyhyt äänettömyys; vanha täti oli nähtävästi ajatuksissaan.
Vihdoin hän sanoi:
"Eniten huolestuttaa täti Sallya se, että setä suuttuu aina niin kauheasti tuolle Jupiterille."
"Mitä", huudahti Tom ihmeissään, "setä Silas? Se on kai vain pilaa — hänhän ei voi suuttua!"
"Täti kirjoittaa, että setä joutuu usein niin raivoihinsa, että hän pelkää hänen tekevän miehelle ruumiillista väkivaltaa."
"Mutta tuopa on jo enemmän kuin kummallista! — Setähän on lauhkea kuin lammas."
"Hän lienee kuin muuttunut alituisesta riidasta ja torasta. Naapurit puhuvat jo siitä ja panevat kaiken syyn sedän niskoille, koska hän on saarnaaja ja hänen siis pitäisi ylläpitää rauhaa. Täti Sally sanoo, että setä oikein häpee nousta saarnastuoliin; myös on seurakunta kadottanut luottamuksensa häneen eikä hänestä pidetä enää ollenkaan niin paljo kuin ennen."
"Kummallista! Setähän oli aina niin lempeä ja ystävällinen, niin hajamielinen, niin haaveksiva, niin täynnä yksinkertaisuutta ja sydämen hyvyyttä, sanalla sanoen oikea enkeli. Mitähän lieneekään tapahtunut?"