Mark nosti toisen jalan toisen päälle ja laski käsivartensa ristiin.
Hänen täytyi koettaa johdattaa vanhan miehen ajatukset toisaalle.
»Aivan niin, hän on hyvin hauska nuori nainen», Mark huomautti katsoen
peltojen yli. »Miten kauan sitten koulutalo rakennettiin, mr. Gare?»
»Malttakaahan… siitä on varmaankin jo parikymmentä vuotta. Vankka rakennus — aivan ikuinen. Nuoruudessani minä sen rakensin, poikaseni — nuoruudessani. Kaikki lapseni ovat opiskelleet siellä… ehkäpä heidän olisi pitänyt saada hiukan enemmänkin oppia, mutta minä olen köyhä mies, Jordan, köyhä mies, enkä voi antaa heille enempää kuin mitä varani sallivat. Suon heille kaikkea hyvää — annan heille mitä ikänä he tarvitsevat. Tahdon pitää heidät luonani, nähkääs. Ei siitä ole mitään hyvää, jos he lähtevät kaupunkiin ja saavat siellä turhia ajatuksia. Yksinkertainen elämä on parasta. Parasta sekä sielulle että ruumiille. Sen minä aina sanon.»
»Tietysti voi tuosta muusta saada liikaakin», Mark myönsi. »Mutta eipä siitä olisi vahinkoakaan, jos he joksikin aikaa pääsisivät maailmalle. He voisivat oppia muutakin kuin maata viljelemään, jos heillä vain olisi tilaisuutta siihen.»
Calebin kasvot näyttivät sulkeutuvan kuin kaksoisovet. »Ei — ei. Eivät minun lapseni. He ovat liiaksi kiinni maassa», hän sanoi. »Garet ovat aina olleet farmareita. Ei kukaan heistä ole muulla alalla saanut mitään hyvää aikaan. Ei — he eivät luovu maasta — sitä he eivät tee.»
Mark vilkaisi häneen uteliaana. Vanhan miehen ääni kuulosti pehmeältä, kiihkeältä, ikäänkuin hän olisi toistanut loihtusanoja.
»Nuo elukat näyttävät murtavan tuon aidan tuolla», sanoi Mark nousten pystyyn ja varjostaen kädellä silmiään katsoessaan itään päin. »Ne yrittävät tunkeutua apilaspeltoon. Minun täytynee lähteä sinne estämään niitä, mr. Gare.»
Calebin teki mieli nauttia pohjaa myöten käynnistänsä. Hän kohotti kätensä.
»Malttakaahan vielä hiukan. Tapasitteko te koskaan kaupungissa erästä hevoskauppiasta nimeltä Bart Nugent? Me olimme ennen varsin hyviä ystäviä.» Hän kohotti kulmakarvojaan ja pisti kädet selkänsä taakse.
»Bart Nugent? Aivan oikein, olen vuokrannut häneltä joskus ratsuhevosia. Hän asui lähellä lähetysasemaa, kun olin vielä lapsi, ja hän salli minun ratsastaa hevosillaan. Hän on taitava ratsastaja», Mark hymyili hyvillään. »Mutta hän ei ole ollut oikein terve viime aikoina.»
»Ei», sanoi Caleb. »Hän on kuollut.»