»He läksivät marjaan.»
»Oletko ollut yksin kaiken päivää?»
Amelia kumartui maahan ja veti pöydän alta esille pari pannua, jotka hän kolistaen laski astianpesupöydälle. Caleb huomasi, että hänen kasvonsa punoittivat, kun hän oikaisi vartaloaan. »Niin — olen ollut työssä kaiken päivää», hän sanoi. »Tomaatit alkavat jo kypsyä.»
Caleb nauroi partaansa. Amelia aikoi siis suoriutua jutusta valheella?
Hyvä, sitä mielenkiintoisemmaksi tämä kahakka tulisi.
»Ihmisillä alkaa olla niin paljon työtä, etteivät ennätä enää käydä toistensakaan luona», Caleb jatkoi puhettaan etsien jotain työkalukaapistaan, joka oli keittiön seinällä.
»Varmaan», sanoi Amelia. Mistä Caleb olisi voinut kuulla, että Klovaczit olivat pistäytyneet heillä? Jos hän kertoisi sen, niin siitä koituisi vain uutta harmia.
»Taidan pistäytyä Klovacziin illallisen jälkeen. Kuulin Yellow
Postissa, että he palaavat pian kotiin. Ehkäpä he ovat jo tulleetkin.»
Amelia puri alahuultaan. Ei suinkaan Caleb sinne lähtisi ajettuaan niin pitkän matkan jo tänään. Ainakin hän toivoi sitä…
Caleb läksi talliin, ja Amelia hengitti helpotuksesta. Sitten hän kuuli ääniä pihalta ja näki, että tytöt ja Charlie olivat palanneet metsästä. Opettajatar oli heidän kanssaan. Heillä oli useita kymmeniä litroja marjoja. Olisi pitänyt pyytää Martinia ostamaan sokeria Yellow Postista. Oli niin hirveän paljon asioita muistettavana. Jumalan kiitos.
Tytöt tulivat huoneeseen kantaen kahta suurta korillista mustikoita. Heidän kätensä ja kasvonsa olivat mustikassa ja he nauroivat ja kiistelivät keskenään, kuka oli poiminut enimmät marjat.