»Kerro vain!» hän kuiskasi. »Kerro vain! Saa nähdä, mitä sitten tapahtuu!»
Taaskin Amelia hämmästyi omaa ääntään. Hänestä tuntui ikäänkuin joku muu olisi hänen kauttaan puhunut. Hän vaipui voimattomana tuolille. Caleb nauroi. Hän näki, että Amelia oli voitettu.
Hitaasti Caleb riisuutui ja meni vuoteeseen kääntäen lampun liekin niin alas, että Amelia istui miltei pimeässä. Hän istui siten kauan aikaa silitellen esiliinaansa polviensa yli. Hänen täytyi pian mennä levolle — maata Calebin vieressä, maata valveillaan aina myöhään yöhön.
VIIDESTOISTA LUKU.
I.
Caleb oli Amelian kautta antanut sellaiset määräykset, että Charlien oli joka ilta haettava karja kotiin. Ja muutamia päiviä myöhemmin Charlie sai myös käskyn lähteä Yellow Postiin hakemaan postia ja ostamaan ruokaa. Siten Judithin vapaus rajoittui hänen omiin ajatuksiinsa hänen ajaessaan niittokonetta edestakaisin heinäpellolla. Sateitten jälkeen kuumuus ei ollut enää yhtä tukahduttava eikä heinäkään yhtä tomuista. Niittokoneen surinassa oli jotain rauhoittavaa. Se esti ajatukset kiintymästä mihinkään muuhun ääneen.
Mutta Sven varmaankin ihmetteli, miksikä Judith ei tullut kohtauspaikalle. Tänään Judith päätti koettaa tavata häntä poistuessaan pellolta ja kertoa, että Caleb vartioi häntä. Svenin täytyi odottaa vielä muutamia päiviä, kunnes isä lähtisi jonnekin ja he voisivat tavata toisensa lähteen reunalla joutumatta kiinni. Sillä välin kuin Judith ajatteli Sveniä hänen silmänsä seurasivat konetta, jonka siiven alla korkea heinä taipui kuin elollinen olento. Äkillinen tuulenhenki kaatoi pystyssä olevan heinän harmaaksi pinnaksi, ikäänkuin jättiläiskäsi olisi kulkenut sen ylitse. Salaperäinen tunne oli vallannut Judithin mielen, kaikki mikä oli elollista, hyväili tai tuli hyväillyksi.
Hän katseli Charlie'a, joka kulki hänen takanaan, ja vilkaisi sitten toiselle pellolle, missä Martin ja Ellen työskentelivät. Hän tiesi, että Ellenin olisi tehnyt mieli lähteä talosta Malcolmin mukana. Judith ei voinut koskaan antaa anteeksi sitä, ettei Ellen ollut seurannut elämänsä syvintä vaistoa. Hän vihasi Elleniä ja toivoi salaa, että hänen täytyisi koko ikänsä surra ja odottaa jotain, jota hän ei koskaan voisi saavuttaa.
Juden ajatukset siirtyivät Lindiin, Lindin läsnäollessa hän oli yrittänyt liikkua hiljaa ja hän oli tutkinut itseään peilistä nähdäkseen, oliko hän lainkaan Lindin kaltainen. Näitä asioita Sven ei ymmärtänyt. Hänen täytyisi oppia niitä ymmärtämään siinä toisessa maailmassa, jonne he aikoivat yhdessä lähteä heinänteon päätyttyä. Amelian kärsivät silmät kohosivat Judithin eteen, mutta hän karkotti tuon kuvan luotaan. Joskus sen kuitenkin piti tapahtua, yhtä hyvin siis nyt jo. Ehkäpä unelma katoaisi samalla kuin Lind lähtisi täältä — ja sitten seuraisi jälleen uusi talvi jäätyneine lantakasoineen ja nälkäisine karjoineen…
Viimeisenä niittopäivänä Caleb sanoi lähtevänsä illalla Björn Aronsonin luo puhumaan kellon ostosta Yellow Postin kirkkoon. Hän kertoi aikeestaan Martinille päivällispöydässä; Judith ei ollut kuulevinaan, vaan kääntyi äkisti Lindin puoleen ja kysyi häneltä jotakin koulusta. Caleb sanoi edelleen Martinille, että hän aikoi pyytää Björniä puimaan.