»Tule ulos, kun olet valmis, Jude», Lind huusi tytön jälkeen. Jude astui myymälään osoittamatta sitä uteliaisuutta, jota Lindin seurassa oleva vieras herätti hänessä.
Mark laski ostoksensa rattaitten pohjalle, joissa hän oli ajanut Yellow Postiin, ja astui Lindin kanssa jokirantaan. He kävivät istumaan vihreälle nurmelle ja katselivat pieniä kaloja, jotka hopeisina parvina hyppivät vedessä ja äkkiä kiiruhtivat taas virtaa ylöspäin pelästyen niin vähäistä seikkaa kuin uiskentelevan lehden varjoa veden pinnalla.
»Olen kaivannut teitä. Eilen illalla satoi, ja luulin aivan varmaan teidän tulevan», Mark sanoi Lindille. »Odotin aina sydänyöhön saakka.»
»Kuinka naurettavaa! Ettehän toki!»
»Pääni pantiksi!»
»Mutta olisihan se ollut hiukan — tavatonta.»
Mark rypisti kulmiaan. »Sitä se ei ollut sinä iltana, jolloin te kävitte luonani. Tehän teette muutenkin, mitä mielenne tekee. Minä tarvitsen teitä, Lind, kipeämmin kuin te aavistattekaan. Olen raivannut Klovaczin metsää, muuten olisin pistäytynyt koululle eilen. Salliiko mrs. Gare minun tulla teille?»
»En ole vielä kysynyt sitä. Se on kovin vaikeaa. Mutta minä tulen teille ja keitän teille päivällistä —» Lind sanoi äkillisen mielijohteen vallassa. »Saanko ottaa Judithin mukaani? Juden, joka meni myymälään.»
Mark katsoi Lindiin kysyvästi.
»Vain siksi, että olisi vielä hauskempaa», Lind kiiruhti lisäämään.