Amelia vilkaisi Judithiin.
»Judie — muistahan —»
Tyttö kävi jälleen välinpitämättömästi istumaan Lindin viereen, mutta opettajatar huomasi hänen käsiensä olevan nyrkissä. Silloin Lind tunsi, että hän, samoinkuin muutkin perheen jäsenet, alkaisi vihata ja pelätä Calebia.
II.
Judithin oli määrä nukkua tämä yö yhdessä Lindin kanssa. Amelia pyysi, ettei opettajatar panisi sitä pahakseen, mutta Skulin, islantilaisen, täytyi saada mukava yösija.
Suuri ullakko oli verhoilla jaettu kolmeen osaan—siellä oli makuuhuoneita sekä lapsia että niitä satunnaisia vieraita varten, joita joskus tuli taloon. Alakerran huoneessa nukkuivat Caleb ja Amelia; heidän vuoteensa oli päivisin kaappina, joka käännettiin seinää vasten pystyyn.
Ullakon lattia oli tehty mäntylaudoista, jotka olivat höylätyt valkoisiksi ja sileiksi. Oksanrei'istä saattoi nähdä alapuolella olevaan huoneeseen ja erottaa hehkuvat hiilet takassa. Yläpuolella hämähäkinverkkojen peittämät kattohirret ulottuivat lattiaan saakka; ja myrskyöinä tuuli puhalsi suoraan nukkujan kasvoihin, jos hän makasi seinään päin kääntyneenä. Vieläpä pieniä lumihiutaleitakin saattoi talviaamuisin löytyä pielukselta.
Judith riisuutui. Otettuaan hameen yltään hän veti yöpaidan päänsä yli ja käsivarret vapaina sen alla hän riisuutui muista vaatteistaan.
Hän katseli Lindiä tämän riisuessa päältään ruumiinmukaista pukuansa. Ja kun hän näki, että hänellä oli hienot, silkkiset alusvaatteet, hän katseli häntä salavihkaa. Hän ei sanonut sanaakaan.
Kun molemmat tytöt olivat riisuutuneet, otti Judith käteensä merenvaha-helminauhan, jonka Lind oli laskenut pöydälle, vuoteensa viereen. Siinä oli myöskin korvarenkaat, samaa kellertävää kiveä.