Sillä on graatian kasvot, hymyiset,
kuin pyhän eetterin värinä.
Sillä on yöhiusten kohdalla, hautausmaan puolella
Haadeksen koiran naama.
Kohtalo kipitti ohitsemme,
ei huomannut meitä.
Sillä on vaakakuppi hyppysissä, ja kupissa kykkivät kyynelhelmet, miljoonien orjien kyynelhelmet, jotka aina löytään köykäisiksi, keskentippuneiksi.
Kohtalo kipitti ohitsemme, ei huomannut meitä.
Me nauroimme kaksin.»
LAULU KAIPUUSTA
Oli kuin olisi viritetty pitkiä urkupiippuja
taivaasta maahan.
Ja minä olin urkuri.
Minä päätin sydänyöllä soittaa taivaisille valloille ja maalle, ja metsälle, ja kotkanpojille.
Kaipuu istui etelätaivaisella pieluksella, kuin hunnutettu haareminainen, joka ei näytä kasvojaan. Sen takana oli vaaleanpunainen ruskoituksen seinä Minä pyysin sitä tulemaan luokseni, istumaan oikealle puolelleni, pianissimoa soittamaan itse.
Ja me soitimme yhdessä, minä fortea, hän pianissimoa, ja ilman täytti sanomaton tuska.