Lehtokurpan ääni koivun luota.
Lepakoitten hyrrät yllä aitain.
Piian nuori, värisevä sydän tuntee keskisuven oudot kutsut: renki soittaa myllyahteen alla hanurilla tanssinrenkutuksen. nostain hoikat käsivarret ilmaan kulkeissansa taasen aitanluttiin.
Ajatus käy vinttikaivon luota.
Kiiltomatoin värilyhdyt syttyy.
Piha mahtaa odotella jotain.
Piippolakki-ajatus käy hiljaa,
laiskana ja ehkä murheellisna
kasteruohoin väliin pitkällensä.
JUHANNUSAAMU
Hei, kuule, huopaa lahteen! Me Kaukomieltä leikkien pois ryöstämme Saaren neiden vesikivellä istuvan.
Oli pikkuniemessä tanssit:
ne soitti iloiten haitaria.
Nyt valkoliinaiset tytöt
vesikivillä vilkuttaa.
Ne istuu rivissä rinnan.
Ne on hiukan viluissansa jo.
Ne kärsivällisin silmin
tätä paattia odottaa.
Ne istuu rivissä rinnan
ja kurkoittuvat viileään
ja värisyttävään aamuun,
joka juuri kohoaa.
Ne kurkoittuvat päivään,
joka nauraa järven takana
ja kesyttömin käsin
joka ainutta syleilee.