En nähnyt sen silmiä, sillä hämärä lauloi vakuvirttä. Näin sen keikailevan nokan, kun se aukaisi sen sanoakseen hyvän illan. Johon minä: Jumal' antakoon, liikutettuna, huovaten tervaista venettäni.
Oi veljet,
se ehtoo levisi hyvänä
kuin mystillinen uhrilehto,
jossa on tammia,
jossa virvaliekit lämpöisinä tuohuksina palavat,
jossa ilma on hiukan raskas
horsman tuoksusta ja angervojen
ja suurien mustien kukkien,
joita ei ole kuin intialaisessa sadussa
ja kumminkin on.
Tsindalon, tsindalon.
Varmaankin kyntörastas.
Varmaankin on se sen posetiivarilta oppinut
tai suoraan Arnon rannalta
mustatukkaiselta, kaunisluomaiselta diivalta.
Hieno, varjostettu melodia.
Uskontunnustus.
Nuottikodan takaa:
Tsindalon.
ULLAKKOKAMARISSA
Luulen, että kaikki kummitukset tänä yönä laskettu on irti.
Ajatukset astuu permannolle niinkuin pikkulapset hippapiiriin. Yksi käyskentelee keikistellen päässä irvinaama narrinlakki.
Äkkiä se harppaa akkunasta jättäin tuijottamaan kaikki toiset pitkänpyörein, hiukan tyhmin naamoin.
Ajatus käy vinttikaivon luokse sääskein syötäväksi suvivaloon huoletonna istuin kannen päälle.
Joku piika avaa aitan oven pistäin lutinsolaan huivipäänsä, sitten paljaat punertavat jalat. Piika laukkaa kaivon luokse juomaan, sillä yö on helteinen ja raskas.