— Nosta siipesi, nosta kauheat siipesi!
Oi ryömivä lohikäärme, joka syljet häkää kaikista suistasi! Nauran sinulle hillitsemättömästi, minä joka tänäpänä saavun lansetti janoisena, haaskalinnut kintereilläni, jotka kohta pusertavat ulos, kaikki pullistuneet silmäsi! Prinsessan vallattomat sormet leikkivät kohta kypäräni teräksisessä silmikossa ja hänen rintansa huokaa niinkuin pienen lapsen povi onnellisesta itkusta.
Nosta siipesi, nosta kauheat siipesi: ei ole muuta kuin viha, ei ole muuta kuin rakkaus.
TYTTÖÄITI
»Pieni, sokea tyttäreni auringonjuovassa. Minä laulan kehdollasi univirren.
Ah, älä ajattele maailmaa, älä ikinä himoitse sinne, älä himoitse! Olen kulkenut sen säälimättömillä kaduilla: ne ovat mykät, tylyt kiviaavat.
Sinä et pääse koskaan sinne, pieni, väsynyt tyttäreni, ja miten hyvä se on: ei koskaan viekas renki, aivan nauravin silmin, tartu valkoiseen kyynärpäähäsi.
Ah, suviehtoita sinä et näe: se on todellakin vahinko, rakas, pieni tyttäreni!
Silloin on heinäntuoksua koko maailma, ja etäistä laulua. Huutaako joku minua? Ja minä menen, polvet oudosti väristen, pidellen molemmin käsin poveani, jossa on pakahtuva sydän. Tänään on tanssit.
Niin, kevät. Mutta sitten on syksy. Ja minä pakenen autioita, niljaisia katuja minkä ennätän. Lyhdyt ovat kalpeita aaveita. Ne huutavat rivissä minulle: mene, mene, mene. Ja kyllä minä menenkin. Mutta niin kylmää on olla vedessä näin myöhään.»