FILMI
Loppumaton perspektiivi kiviä, joissa on rosoisia sadepisaroita, jotka ovat imeytyneet syvään, iankaikkisesti.
Nyt paistaa aurinko. Sen valo on luonnottoman räikeä. Olemmeko me filminäyttelijöitä, koska käsket meidän paeta, hurjasti, kysymättä, säikähdystä teeskennellen?
Nyt suuria, harmaita linnunvarjoja
autiolla, loistavalla kadulla,
levottomia, värähteleviä laattoja,
joilla ei ole syvyysulottuvaisuutta.
Onnettomuuden symboolit ovat tulleet!
Ja nytkö meidän on palattava
— emmehän aavistaneet tätä murhenäytelmäksi —?
Juosten, onnellisina, kädet kiitokseen ojennettuina,
kukkaseppele päässä
viirien hulmutessa, heleäin viirien!
Vaipuaksemme toistemme syliin, kuollaksemme tikari- ja keihäsmyrskyyn, aivan tietämättä miksi. Kaksi lasta, jotka emme edes toisiemme sydämiä tunteneet!
HIIRENPOIKA
Juokse loppumattoman kauaksi!
Sivuuta viimeinen ovi!
Ja ihan hätääntyneenä
kätkeydy viimeisen esiripun taakse!
Joku ajaa sinua takaa!
Kaameita silmiä on perässäsi!
Yksi pitkä, keltainen huuto
lentää äärettömän nopein siiveniskuin!
Petturi, petturi!
Nyt ne ampuvat raketteja:
saframinväriset piiskansiimat
rusentavat taivaan!
Ne ovat vedessä
kuin niljakkaat silmälasikäärmeet.