Join hänen pullostansa,
söin hänen rasiastaan,
hymyilin ja nukuin
metsään uudestaan.
Enkä tuntenut häntä,
unessa älysin sen.
Hän puhui outoa kieltä,
hän oli vihollinen.
Heräsin valjuun aamuun,
hyvin hämärään.
Verinen pääni oli
hänen sylissään.
Ah, minä nousin hiljaa
kipein sydämin.
Hän näkyi nukkuvan vielä.
Sitten pakenin.
Ammuimme kivääreillämme
sinne puitten taa.
Metsässä, metsässä oli
hyvin valoisaa.
TIVOLI
Yö. Kööpenhamina. Tuulee. Sataa.
Ja Tivoli kylpee lyhdyissään.
Vaan pitkin nauravaa liukurataa
minä kauniin neidin ajavan nään.
Joku porvaristyttö kai. Tanskalainen.
Hän nauttii. Hän nauraa. Hän kaunis on.
Hyvin kaukana täältä on toinen nainen.
Miks muistin hänet, minä onneton?
Nyt on loppu. Raketit. Punaista tulta.
Tule. Mennään. Maailma unohtukoon.
Jokin kahvila. Madeira. Kahvi. Mä sulta
suupieleeni naurun siepannut oon.
Joku itkee sun takanas. Tjaener. Spriitä.
Joku itkee sun takanas. Missä? Ken?
Minä muistin jotakin. Jostakin. Siitä.
Olen taas niin tavattoman murheellinen.